Cullyn viinipainotteiset jatsifestarit sysivät viimein tämän pitkään jumittaneen talvikauden pois auringon tieltä - elo on ollut herkkua: Öisin nautin jatseilla lempparikellarini vuodesta toiseen yhtä hikisestä meiningistä; päivällä haukottelen ja tasoittelen oloa parinkymmenen asteen lämmössä. Sitä kun luuli taas olleensa koko talven ihan toimiva yksilö, mutta tässä vuodenaikojen vaihtumisen rytäkässä huomaa, että kyllä suomalaisessa dna:ssani jotain kaamosmasennusta on taustana lymyillyt. 

Eikä ilmeisesti vain mulla. Paikallinen viiteryhmäni on tämän talven sitonut sosiaalisen elämänsä niin sanottuihin dinnereihin. Klubittaminen ja muu notkunta alueen anniskeluravintoloissa on ollut ihan out, kuten kaikki muukin railakkaampi revittely;  nyt mentiin jonkun kotsaan seestyneelle dinnerille. 

Ihan ymmärrettävää pesäytymistä, toisalta, kun muistaa, kuinka mahdotonta Sveitsistä on näinä aikoina löytää kelpoa kämppää - jos on viihtyisän asunnon Jumalten suosiolla saanut, joka hetki sen ulkopuolella on häväistys. Laitan vähän lukuja kehiin uskottavuuden vuoksi: Viime kesäkuussa Geneven koko kantonissa oli vain 295 vapaata vuokra-asuntoa, 136 myytävää - mikä tarkoittaa sitä, että jokaisesta 10 000 asunnosta vain 20 on vapaana. Onnea vaan muuttajille (joita muuten piisaa). Eikä ole tässä naapurissa, Vaudin kantonissa, juuri iisimpää - sama tunku asuntomarkkinoilla jatkuu Montreux'iin asti. 

Juu, ihan pian päästään sinne dinnerille, vielä pikkasen kattaukseksi taustaa:

Esimerkki-pariskuntani panosti asunnonetsintään viisi kuukautta, tsekkasi 53 kämppää ja haki niistä paria kymmentä, ja lopulta käsiin jäi ihan timantti: kattohuoneisto, vähän vinoa seinää muttei päälle kaatuvissa määrin, valkoista, modernia, ikkunaa - täydellinen linnunpesä nuoren parin ällöön kuherteluun; asunto, jollaisia en tiennyt alueen vuokramarkkinoilla tarjoiltavan.

Vaan mikä voima tämän onnenpotkun takana oli? Sattui olemaan oikea ammatti: Pariskunnan hakemus oli asunnonvälitystoimistossa laitettu odottelemaan helmeä, koska nuori herra on alueen nousevia teollisen muotoilun nimiä; odottelemaan siis vuokranantajaa, jolla on tarjota jotain spesiaalia, ja joka haluaa antaa omansa käyttöön vain jollekulle esteettisesti orientoituneelle vuokralaiselle; jollekulle, joka osaa arvostaa asunnon ulkonäköä ja vaalia sitä.

Dinnerillä näin, että homma oli otettu vakavasti - sisustus oli sekoitus moderneja klassikoita, alueen nuoren polven suunnittelijoiden sarjojen ekoja kappaleita ja muita muotoilija-kliseitä. Ja sanon tämän ihan kaikella rakkaudella - jos nuoret muotoilijat eivät enää sisusta nuori-muotoilija-staililla, on maailmassa äkkiä virhe.

Ja meille designia arvostaville vieraille oli tarjolla pastaa - nimenomaan design-pastaa; tuolin mallista pastaa. Koska tuotteen suunnitellut muotoilija oli yksi vieraista, olis mulla ollut oiva tilaisuus kysyä, että miksi? Miksi suunnitella uusi pasta, ystävämme italialaisethan ovat tarjonneet mittavan valikoiman erityyppisille sooseille, pennestä farfalleen? Ymmärrän kyllä, että joka muotoilijan on saatava tehdä se tuolinsa, mutta kamoon - pastasta?

Pyynnöstämme suunnittelija avasi prosessin detaljeja: kuinka suunnitella terä, jonka läpi pastataikina tehtaassa tungetaan; kuinka uppoutua pastataikinan sisäiseen olemukseen ja sen käyttäytymiseen; kuinka suunnitella se terä, joka leikkaa sen ekan terän läpi tuutatusta taikinasta niitä pienen pieniä tuoleja - siis suoraan ei voi leikata, koska pastatuubi on liikkeessä - leikkauspinnasta tulisi vino ja tuolista muotopuoli. Ja kuinka vielä on jotenkin taattava se, että tuote keitettynä, pehmenneenä, säilyttäisi tunnistettavan tuoli-muotonsa. (Mikä määrä aivotyötä johonkin, joka syödään pois.) 

Vastaus kysymykseeni on siis simppelisti juuri siksi.  

Kerrottakoon vielä, että alihankinta-sopimuksella tuoli-pastaa valmistava pastaleipuri ei juuri piitannut suunnittelijan oikeudesta omaan pastaansa. Kun terät kerran olivat valmiina paikoillaan, leipuri pisti myllyn pyörimään ja alkoi syytää markkinoille tuoli-pastaa myös omilla logoillaan. Mitään tekijänoikeuksia mietitä - pastaa nyt on veivattu vuosisadat; kukaan spaghetinkaan keksijälle rojalteja maksa. 

Ja kun kerran dinnereillä oltiin, pääsin testiajamaan tuolit niin tuoretomaattisoosilla, kotitekoisella pestolla kuin tryffeliöljylläkin, eikä löytänyt mitään moittimista - kuten ei mun ruokahalustakaan. Kylläinen vieras on tyytyväinen vieras.