Normaalit hommat eilen - lonkeron värinen taivas ja mies duunimatkalla. Oli niin tylsää, että siivosin - intoudun repimään tehot irti pyykkituvan  jättipesukonetta ja pesin kaiken sinne mahtuvan. Uskomatonta, mitä kaikkea se hoitelee, kun vaan saa tungettua rumpuun. Mielikuvitus rajana. Testiajot jatkuu ens tiistaina. (Olispa mankeli. Sillä vois tehdä jotai jännää.)

Olemme muuten ostaneet näin jopa yli viikon etukäteen seuraavan Suomen reissun lennot. Lisää jengaa lippujen varailuun nimittäin tuo mukaan lomalle lentävä koira. Siinä on omat kikkailunsa, ja jotain on siis jo opittu. Koiramme ei ole olemukseltaan fifi vaan pikemminkin tyyppiä rapa-ripa, ja matkustaa todellakin ruumassa. Jokaista sen lentokeikkaa ennen käyn samat haukotuttavat jonottamiset lentoyhtiöiden numeroihin, että mikäs se olikaan se teidän koira-policy tänä vuonna. Suosin tietty yhtiötä, joka tarjoaa koiran halvimmalla; juma, sehän menee ruumaan, ei siellä mitään suolapähkinöitä tarjoilla, vaikka siis nykyaikana ei enää juuri muillekaan matkustaville.

Sinivalkoisin siivin illaksi kotiin välin Geneve-Helsinki koira vetäisi hintaan 863 euroa. Siis yhteen suuntaan, ruumassa, omaan muovihäkkiinsä teljettynä, desinvetoinen säännöstenmukainen vesikuppikin tod näk heilunut tyhjäksi. Homman nimi on nimittäin ylipainokilot. Joku näistä isoista pahoista lentoyhtiöistä selitti, että "eläinkuljetukset ovat aina erikoismatkatavara-hinnoittelulla, kansainvälisten lentosäännösten mukaan". No skandi-kilpailija ei  onneksemme ole lukenut kyseistä säännöstö-nivaskaa; sille koira on paketti ruumassa, ja lupaa satasella.  Tällä soittelukierroksella jäi händyyn jokeri - eräs tuoreehko lentoyhtiö (meitsi ei mainosta) heittää hintaan 30 euroa per lentoväli, ja tähän rupeavat koirankin viikkorahat riittämään.

Kokenut turisti koiramme kyllä on, vaikka viime lentokeikasta onkin vuosi. Ja nyt kun näissä mun jutuissa on tätä säärajoitetta, enkä niistä pyykeistäkään jaksais sen enempää kirjoitella, tilitän kyseisen viime keikan kaikkine mieleenpainuneine nyansseineen. Eli ihan muutama asia meni ns. käpälään.

Alkuperänen suunnitelmani oli ajaa Suomeen koira farkun takaluukussa, ja lautta oli jo varattu Stokiksesta eteenpäin. Ihan salaa laskeskelin, että vaikka aikataulu oli tiukahko, jos silti ajais alkuun kiukulla tarpeeks pitkän legin, vois ehtiä Sööderiin pyörähtämään ihan vaan parissa mestassa ennen kelluvaa tavarataloa. No päivää ennen starttia eläinlääkärille normi-tsekkaukseen, jotta saadaan koiran passiin leima, että on terve plus muutenkin matkustuskelpoinen. Sattumalta lekuri muisti, että Ruotsiin vaaditaan rabies-vasta-ainetesti. Ja sen testin tuloksia saattaa joutua venailemaan puolikin vuotta. Että heissan vaan,  Södermalmin kaffilat.

Muut kyseistä käytäntöä noudattavat Länsi-Euroopan maat ovat saarivaltioita (Englanti, Irlanti ja arvaa mikä, no Maltapa tietenkin), jolloin tämä tiukempi ote eläintauteihin on ihan ymmärrettävää. Ja sitten on Ruotsi. Ruotsalainen syö pitsankin kypärä päässä, totesi joku nokkela joskus radiossa, ja mä olenkin jankuttanut sitä siitä asti lähipiirin ehtymättömäksi iloksi.

Plään Bii, eli että skippaan svedut ja hyppään lauttaan jo Saksasta, ei onnistunut muistaakseni aikataulusyistä - mun olis tässä vaiheessa pitänyt olla jo keskellä Saksaa huoltsikalla makkarasämpylällä. Ja matkaa ei voi päivääkään siirtää, kun Suomessa odottaa duunikeikka. Eli lentoyhtiökierros, saadaan viime tipan lennot yhtiöltä, jota salamyhkäistä tyyliäni jatkaakseni kutsun tässä vaikkapa Kelmiksi; kukaanhan ei osaa purkaa kyseistä koodia. Koiran lippu maksaa yli 4 kertaa niin paljon kuin omani.

Paluu olikin jänskä. Lennolla mukana myös mies ja ystäväni, joka oli tulossa Suisseen mun seuraneidiksi kotirouvan askareisiin. Lähtö Helsingistä myöhästyy niin paljon, että tiedämme vaihdon illan vikaan Geneven koneeseen menevän tiukaksi; itse ehdimme jos juoksemme sutena, matkatavarat jäävät huomiseen. Kuten tietenkin myös ruumassa nököttävä koira. Aika äkkiä ymmärrän, että tässähän on nyt tarjolla ylimääräinen riemukas ilta Amsterdamissa mulle ja frendille, majoitus lentoyhtiön piikkiin. Eihän mun oleteta jättävän koiraani jälkeeni (-siis koira on virallisesti miehen, mutta mun kyllä aina tarpeen vaatiessa) Mies vetää spurtin, jatkaa yöksi himaan ja aamuksi duuniin. 

Pahoitteleva lentokenttähenkilö säätää kolme varttia, että saa koiralle paikan seuraavan aamun ekalle lennolle Geneveen. Kun kiitän ja kysyn, mistä koira olis noudettavissa, selviää, että se menee suorinta tietä eläinten lentokenttähotelliin (!), josta tuodaan aamulla koneeseen, ja ei, sitä ei pääse edes moikkaamaan. Vedän huolestuneen lemmikinomistajan roolia ja kysellä muonasta sun muusta, vaikka oikeasti olen Ilmetty Huono Äiti: silmissä kiiluvat kaupungin yön lupaukset,  ihan jackpot - joku muu hoitaa koirani, nyt seuraavalla yhteysjunalla ytimeen; kaikki hotelli-vouchereiden ja miniatyyri-shampootuubien jakelu syö kallista peliaikaa!!

Aamulla kuuden jälkeen lähtöportilla olo on myrkyttynyt, kuivunut ja univajeinen. Silloin sitä usein tulee koiraa ikävä, ja keksinkin, että tässä olis paikka olla vaihteeksi vastuullinen, ja kysäisen 5 minsaa ennen boardingin alkua, että tsorde onks mun dogi varmasti meesis. Napunapunapu, kipittävät lentoemon hoidetut kynnet näppäimistöllä, ja "ei meillä näy täällä mitään merkintää koirasta." Pulssi nousee, muttei vielä huolestumisesta, vaan kielellisestä ponnistelusta edellä mainitun kehon epäbalanssin vuoksi, ja selitän kuvion yksityiskohdat ja koiran oletetun sijainnin. Napunapunapu, ja soitto eläinten lentokenttähotelliin, jossa kukaan ei vastaa. Seuraavat minuutit toinen emoista napunapunaputtelee, toinen hoitaa koneen boardingin luuri olkapäällään, en tiedä kelle soittelee, hollannin kuullunymmärrys on kömpelöä.

Kone meitä vajaa täynnä; emot napunapunaputtelevat. Toinen nostaa katseensa ruudulta hetkeksi ja selittää, että tarkistamme tässä juuri, jos koira on sittenkin eilen ehtinyt Geneven koneeseen. Tässä vaiheessa alan minäkin ymmärtää pöhön oloni läpi, että koira on hukassa. Mietin koiraa Genevessä häkissään matkatavarahihnan vieressä, odottamassa koko yön, että koska ne tulee. Alkaa tulla paha mieli. Huomaamme frendini kanssa koneen viereen kaahavan eläinkuljetuksen pakun - parit napunaput ja puhelinsoitto kuitenkin selvittävät, että lastina on kultakaloja; nekin myöhässä lennoltaan joka iikka. Eläinten lentokenttähotellissa ollaan kuitenkin ilmeisesti nyt heräilty. Tungen paikalleni koneeseen odottelemaan, emoilla näyttää napunaputtelu olevan hanskassa, ja hokevat vielä, ettei ilman koiraa lähdetä, tietenkään, missään nimessä, ehdottomasti ei.

Lopulta siis koneellinen kiireisiä matkustajia odottaa noin 40 minuuttia, että koirani saapuu lennolleen. Polvet jumissa; muovimukillinen vettä virkistämässä. Lähtövalmistelut käynnistyvät, kunhan emo on käynyt tyynesti ja luontevasti ilmoittamassa, että Madame, koiranne on nyt koneessa. Kiitän yhtä tyynenä, ja paneudun Holland Heraldiin. Tilanne on kutkuttava; kuulolle sattuneet kansamatkustajat vilkuilevat.

Genevessä kohdatessamme koira huiskutti häntää.