Tätä nyt ei kukaan usko, mutta mulla on ollut kiireitä.

Joulumausteista suosituimmat ovat näilläkin nurkilla ruuhka ja hysteria. Olen viettänyt viime viikkoina postissa joitain tunteja jonotuslappu kourassa saadakseni joulupaketit EU:n puolelle. Ensin saa jännätä, että tönötetäänkö tässä niin kauan, että jonotusnumero kuluu pois lämpöpaperisesta lappusesta hikisessä kännyssä, ja sitte tokaks, että meneekö mun pakettien sisältöerittelyt läpi - yritän viimeiseen saakka täytää lomakkeisiin yleispätevästi "lahja". Kun on ensin teipinpätkät näpeissä lahjapaperia taitellut ja naruja kiharrellut, raivostuttaa sitten siihen postipakettiin lämäistä päälle tarra, jossa yksilöi, että kyllä, suklaasuihkulähdehän täällä, ei sisällä paristoja, mutta on kivaan paperiin käärittynä. - Ja yllä tuli lipsautettua juttuja, jotka ovat ristiriidassa vallitsevan joulupukki-tuo-lahjat -teorian kanssa; pahoittelemme mahdollista sekaannusta joulumielissä.

Seurapiirikalenterissakin on ollut tiivistunnelmaista; Suomesta vieraita, monenlaista kinkeriä ja hippaa. Viikko sitten nautittiin sveitsiläisten frendien kanssa joulupäivällinen Montreuxissa, jossa kaupungin joulumarkkinoille on pykätty Village Finlandais. Bongasimme ihmeen jo viime vuonna; otimme vin chaudia Vaudin metsänvartijayhdistyksen kojulla, ja hyväntuulisina halailimme Montreuxin rantabulevardilla, kunnes Freddie Mercuryn näköispatsaan nurkalla kohtasimme absurdin näyn - niin kuin F. Mercuryn näköispatsas ei siis jo itsessään sitä olisi. Siinäpä tönötti viitisen metriä korkea kota nokassaan isänmaamme lippu, avotulen ympärillä hiiltyi loimulohi, penkit olivat porontaljoilla peitellyt. Ja mikä jänskä detalji - kohmeisia käsiään loimussa lämmitteli kaksi Pohjois-Amerikan intiaania, sulkapäähineet tanassa. 

No okei, inkkarit olivat tauolla, palasivat pian soittelemaan panhuilujaan inka-serkkujensa kanssa. Näky kuitenkin viritti valmiiksi odottamaan jotain très spécial, kun suomalaisuudesta pintatasolla innostunut Suissetar kekkasi kutsua kaveriporukkamme illalliselle juuri tähän mestaan. Valmistauduin kohtaamaan räikeästi lapinpukuista henkilökuntaa ja elämysmatkailevia suisselaisia, ja kah, henkiseen turismi-Lappiinhan siinä päädyttiin. Tahaton camp-meininki oli toki tavallaan (suomipekoista) viihdyttävää, mutta ei ihan sitä, mitä paikalliset frendimme Suuresta Suomalaisesta Illastaan olivat odottaneet. Meitähän varjeli pettymykseltä suomalaiseen sisäänrakennettu suodatin - kyynisyys.

Meidät oli tietty nimetty asiantuntijaraatiin, ja käytimmekin autenttisuus-suodatinta ahkerasti. Enkä nyt tässä edes rupea hinkkaamaan saamelaisen ja suomalaisen kulttuuriin eroilla, mutta silti vaati kutakuinkin Ukko Ylijumalan voimavarat, jotta ei dissanut kaikkea heti kärkeen - niin, tosiaan, heti kärkeen - aperon kanssa tarjottiin maissilastuja persikanvärisellä dipillä.   

Kokemattomana ravintolakriitikkona on ehkä parempi, että tukin runosuonen ja tyydyn pelkistämään: Poro ei ollut poroa, eikä wapiti (...), jonka piti olla hirveä, ollut hirveä, kylläkin hirveää. Kumpikin edellämainituista elukoista lienee eläessään ollut tarhattu saksalainen sarvipää. Lapin Kulta oli kuitenkin lapinkultaa, ja hinnoissa aito Lapin lisä.

Atmosfääri oli symppis, siitä propsit. Jokaisen pyöreän salin keskellä hohkasi kamiina, lankkupenkkien pehmusteina oli porontaljoja, valaistus eli kynttilöiden tahtiin. Erityisesti diggasin sitä, että lattia oli puuhaketta; mun tän hetken lempparimateriaali - ei kai sitä edes oleteta imuroitavan? Kamina hakelattian päällä on taatusti suomalaisen palotarkastajan painajainen, mutta täällä vain niin eksoottista ja viehkoa - ja lisäksi Kent ja Vogue toivat tilaan omaa tunkkaista maailmallista fiilistään. Kenties se maailman ainoa kota, jossa tupakointi on hyvin hyvin sallittua. 

Mitäs muuta? Tässä eräänä iltana oli Suissen bestikseni uuden toimiston avajaisbileet, joissa vietettiin siis ...öööh uuden toimiston avajaisia. Merkittävät näistä kemuista teki se, että niissä lausuin ihka ekan spontaanin ranskankielisen lauseeni: C'est mon verre. Kaikkinen piilomerkityksineen lause on käännettävissä muotoon "Näpit irti, se on MUN viinilasi" Miten ylevää. Tästä lähtee.

Chez Ginger joulunajan tiukka ohjelma on seuraava: kuusen katveessa kuhertelua; viikunoita, taateleita, hanhenmaksaa ja kielen vievää jälkiruokaviiniä. Muu on kiva lisä. Joulupukilta toivon paljon sitä sellaista lunta, joka ei vyöry kenenkään niskaan, ja ihan salaa pikkuriikkinen itsekkäämpi toive, että jospa saisin pienemmän peban? (Hitsin kilttikin kun olen ollut.) Joulun jälkeen ampaisemme miehen kanssa kaksin muutaman viikon lomalle, eli hyvät uudet vuodet samantien - palaan kuulkaa asiaan.

 

(Marécottes tänään, nätti joulusää. Musta kuvassa on itse koira.)