Palasin Suisseen, ja niin tiukka oli vaihto Köpiksessä, että onnistuin karistamaan suomalaisen syyssään takinliepeestäni - myös matkatavarat, mutta mitä pienistä, kun eilisöisellä kävelyllä Lutryn rannassa vielä +17.

Paluurutiineihin olennaisena osana kuuluu jumitus himassa ja ns. naaman vaihto - parisen viikkoa Suomessa, ja hyvin ehti vanuttaa suupielet alaspäin. Arvostan kyllä tätä ugrilaista perusilmettä - sehän on pakollinen naamari Helsingin menossa. Tänne hyväntuulisten heppujen keskelle muutettuani huomautti paikallisystävä, että jengi ei tule juttelemaan sulle klubeilla, kun "et näytä kovin ystävälliseltä". Sanat oli valittu kunnioitettavalla hienovireisyydellä - olen toki nähnyt baari-ilmeeni, ja olisin itse tilaa kuvaillessani käyttänyt karkeampia ilmaisuja. Kuten ihan kaikki tiedämme, kyseisellä epäedullisella naamanvirneellä voi välttää osan ihollekäyvistä nojailuista, mutta kun tämän stadilaisen raivotautisen ilmeen on kerran opetellut, ottaa aikansa, että ymmärtää sen olevan useissa muissa konteksteissa turhan raju. - Ei kuitenkaan kolmosen ratikassa, sinne se on passeli, ja ymmärrettävästi laajalti viljelty. (Ei kai kukaan edes tosissaan oleta, että Suomessa voisi hymyillä julkisessa kulkuvälineessä.)

Suisse-henkinen kestohymy ja rypytön otsa saattaa mut aina Suomeen tupsahtaessani spurguhäirinnän uhriksi. Sitä on yhtäkkiä hyvin valmistautumaton. Ja ei, en todellakaan ole sitä mieltä, että kansamme epäsosiaalisen aineksen tulisi olla huomaamatonta, poissa silmistä tai ainakin turpa kiinni, vaan en todellakaan ymmärrä, mitä ihmeen asiaa mulle voi aina olla? Miksi niillä selvillä suomalaisilla ei ole mulle yhtään mitään sanottavaa? Tarkottaako tämä sitä, että siinä viina puhuu? Viesti kyllä menee vähän hukkaan, kun en saa selvää. Äshym äshym mitä? 

Ajoittain päädyn ihmettelemään Lausannen spugeja, jotka ovat kokoontuneet Place de Riponnelle, näin meidän kesken Hampuusiaukiolle: aina sama jengi, bissetölkki händyssä. Notkutaan siinä vesialtaan reunalla ja heitetään keskenään läppää; narunpätkillä kytkettyjä koiria rapsutellaan, hoidetaan bisneksiä viereisissä puhelinkopeissa, välillä kevyesti nahistellaan. Sivustalla tilannetta napittaa hyväntahtoista hymyä tavoitellen kaksi Vaudin varmasti virkaiältään nuorinta poliisia.

Kerran kertaa yksikään heistä ei ole pysäyttänyt ohikulkuani "tyttö hei"-aloituksella tai sen francomuunnoksella. Suisselaisilla juopoilla ei ole mulle mitään sanottavaa. Merkillistä. Kukaan oman porukan ulkopuolinen ei ole kiinnostava. Ehkä paikallisilla hampuuseilla on lisenssi; ehkä he ovat neuvotelleet itselleen hyvät edut - leppeän sään, halvan viinin, paikan missä hengailla ihan oman viiteryhmän kesken. En käsitä, joten epäilen, että asialla on jotain tekemistä paikallisen hallintojärjestelmän kanssa - sveitsiläisenhän ei koskaan kuule valittavan mistään, miksi suotta, kaikkihan on yhdessä sovittu, hurraa kansandemokratia. Siis onko Hampuusiaukion jengi niin tyytyväistä olotilaansa, ettei siksi koe tarvetta sälyttää asioitaan ohihiippailevan niskaan? Tässä riittää tätä äimisteltävää.   

Ehkä mä myös voisin vaieta näistä yhteiskunnallisista kysymyksistä, jos antini aiheeseen on tätä tasoa.

- Ja sitten päivänpolttaviin: olen saanut ekan haasteni, asialla Saara. Pikakierros blogeissa näytti, että kaikki muut ovat jo homman hoitaneetkin, mutta mä haluun kans, koska olen otettu siitä, että voin itsekseni kuvitella jotakuta kiinnostavan. (Tämä oireyhtymä sai aikoinaan värittelemään intensiivisesti joka kuluttajakyselyn pienet pallot ja avautumaan, että yleensä käytän Stockaa, mutta saatan piipahtaa myös K-lähikauppaan, ja siellä keskiostokseni on muuten vain noin 5 euroa.)

Eli mitä päällä juuri nyt:

Koska on vielä lähes aamupäivä, olen lööbäilyasussa: pellavaiset lötköt valkoiset housut (Madrilena, made in Italy); kavervanpunainen toppi, halpa mikälie, toimii yöasuna; harmaa lempineule, jossa on juuri sen verran kashmiria, että on hunajaisen pehmeä ja symppiksen nuhjuinen (myös italialainen, Vladim). Ruskeat paksut puuvillasukat (Timberland) (-vau, niinku merkkisukat); keltaiset hipster-malliset ihqu teinit alushousut, edessä pinkillä teksti Woah! (eipä noloa); valkokultainen vihkisormus ja surffireissulla 2003 Hossegorista hankittu kello (Rip Curl), ruskea ylileveä nahkaranneke, hammastahnanväriset viisarit ja jo hyvin naarmuinen ja klommoinen lasi, ikilemppari. Päätän täältä tähän.