Blogiin höpötelty jo kuukausitolkulla, eikä vieläkään ole noteerattu naapureita! Eipä ole kovin sveitsiläistä tälläinen meininki. 

Naapurihan nimittäin on läheinen, jossain heti identtisen kaksoissiskon jälkeen, ja miksipä ei - tässähän elellään yhdessä Euroopan asukastiheimmistä maista. Naapuriapu kuuluu niihin oikeuksiin, joiden hyödyntäminen on jokasen velvollisuus, ja sen siivellä tietty kulkevat naapurijuorut. Mulla on vielä tämä integraatio-proggis vähän kesken, mutta alan aavistaa, että todella on olemassa sveitsiläinen käsite Hyvä Naapuri. Ja minä kun olen jättänyt heidät huomiotta jo näin pitkään - ihan paska naapuri, siis.

Kuvaavinta musta oli ystäväni äidin (-joka on siis myös naapurini) päivittely joistain tuttavistaan (-kenties entisistä naapureistaan?), jotka kutsuivat häihinsä vain ystäviään, Mon Dieu! Nimittäin kyllähän sen ymmärtää, että koko perhettä ei kutsuta, mutta että ei omia vanhempia ja naapureita! Joo hyvänen aika sentään, nyökkäilin ja myöntelin, ja luistin jälleen tilanteesta, jossa levittää tietoa suomalaisesta kulttuurista eurooppalaisten kansojen keskuuteen.

Aloitan tietty siitä talon kahjoimmasta. Mitään kauheen diippii sosiaalipornoa ei kyllä ole luvassa; tämä on hyvä talo, kuten naapurini sanovat. Kolmannessa kerroksessa (-neljännessä, siis. Suom. huom.) asustaa puolalainen keski-ikäinen pariskunta, jonka rouva on viinin ystävä eli tuurijuoppo. Daami on tyyppiä, jonka tiedät olleen vähemmän marinoituna tyrmäävän upea - edelleen mallimitoissa ja kasvonpiirteet kuin...noh, siis edelleen kasvonpiirteet. Päiväkänni-kausina ne peitetään putelimitoilla meikkiä. Kun korkki on apposen auki, saatetaan päivä viettää sammuneena miehen auton etuistuimella pää hervottomana roikkuen. Siirtymävaiheessa hiippaillaan tiukasti askeliin keskittyen lähibaariin, kädessä pikanttina yksityiskohtana vesipullo, jonka sisällön veikkaan olevan vähän tujumpaa urheilujuomaa. 

Puolalaisella miehellä on ne kliseiset, surullisen oloiset puolalaiset viikset (niin sanotut lechwalesat; Suom.huom. iski taas) Herra pysyy tiiviisti omissa oloissaan, enkä vierailijoita, lapsia tai ystäviä ole bongannut lainkaan. Hymyäkään ei ole näkynyt, tai no, kukapa tietää mitä ilottelua niiden viiksien takana piilotellaan. 

Puolalaiset viikset herättävät talossa vankkaa epäluuloa. Joten huhuja piisaa. Joskus vuosi sitten alakerran rouva ja hänen tyttärensä (-jotka siis ovat hyviä ystäviämme ja subjektiivisen arvioni mukaan lähes täyspäisiä) pysäyttivät mieheni pihalla, ja jakoivat paniikkinsa: Puolalainen on murhannut rouvansa. Todisteitakin löytyy - hänen nähtiin vaihtavan vanhaan Subaruunsa uudet penkit. Edelliset ovat siis tahriintuneet rouvan vereen ja aivonesteeseen, miksipä muuten kukaan penkkejä vaihtaisi, ja ruumis on kätketty Juran metsiin, ihan päivänselvää, case closed, nyt soitetaan yhdessä poliisi.  

Mies jarrutteli diplomaattisesti, että niin, Puolalainenhan on ostanut toisen vanhan Subarun vartavasten varaosiksi, ja kokoaa niistä nyt itselleen autoa. (-on tässä Suomen edustuskin naapurivakoilussa kunnostautunut.) Odotellaan vielä, jos vaikka daami palaisi elävien keskuuteen, sieltä rajan takaa. Alakerta suostui juuri ja juuri, mutta kirjasi tarkasti ylös päivämäärän ja muut huomionsa varmuuden vuoksi.

(Vastaus on kyllä - usein mietin, mitä meistä huhutaan.)

Tajuissaan ollessaan Puolalainen Daami on hyvin ystävällinen ja kohdatessamme pitää mulle pitkiä monologeja. Teen pika-arvion promillemääristä (- onko meikkiä lapettu lapiolla? murskaavatko leuat kourallista raikastavia pastilleja?) ja päätän sitten, myönnänkö ymmärtäväni saksaa vai otanko vain vastaan ranskan/elekielisen shown kohteliaan väkinäisesti hymyillen. Ja ei, kielitaitoni kattavuus ei pysy missään rekisterissä, joten ihan puhtaalta pohjalta lähdetään joka tapaamisella. 

Puolisen vuotta rouva on ollut täysin tuiterissa eikä ole saanut edes niitä bonjoureja ilmaistuksi, joten tässä muutama päivä sitten kohdatessamme olinkin ilahtunut tajunnan tilassa tapahtuneesta muutoksesta ja heittäydyin vaihteeksi alkeellisesti saksankielentaitoiseksi. Tällä kertaa Daami veikkasi mun olevan taiteilja, kun en kuulemma ollut pukeutunut ihan bisnes (-myönnetään), ja tästä innostuneena haukkui kaikki talomme asukkaat kapitalisteiksi; alleviivaten esitelmäänsä aatteen palolla ja näyttävästi huitoen kohti naapurin satunnaista Audia. "Aber du, du bist meine Schwester!" Tein itselleni muistilapun, että jatkossa vedetään taas hymyilevä ummikko-linjaa.

Vaikka on se kyllä viehättävän kahjo. Aikoinaan selvempänä kautenaan rouva lauloi parvekkeeltaan runoelmia terassillemme hämmentyneenä killittävälle koiralle, ja heitteli sitten tälle komeroistaan kaivamiaan 70-luvun haperomuovisia leluja. Myös espanjalaisen flamenotanssijatar-nuken, jonka koira kiitollisena söi. Ja mitä niihin kapitalisteihin sitten tulee, niin niistä joskus toiste.