Vampire Weekendin ( - näitä bändinnimiä, joita ei kehtaa sanoa ääneen) missasin noin kolmella minuutilla, kun jäin puutarhaan juttelemaan Naapurintytön kanssa. Mikä harmi - pojat kun ovat pitäneet mielialaani korkealla pitkin kevättä. The Raconteurskin oli aloittanut settinsä, joten ei mitään mahista tunkea lähietäisyydelle - seisoskelin mikseripöydän luona, rockpoliisien ympäröimänä. Keikasta sen verran, että bändillä oli kaikilla tukka huonommin kuin mulla, ja että olen niin tiukka puristi, että mua hermostuttaa se viulu. (Vaikkei se mitenkään siihen viittaakaan, pelkään alitajuntaisesti että ns. Goa-vaihe iskee, ja siinä menetetään taas yks bändi sitarille ja taikasienille.) (Mun porttiteoria: viulusta lähtee, guruun päädytään.)

Olipa tosi zäässssii.

Lyhyeksi jäi keikkarapo, joten rupatellaan nyt hetki Montreux'sta, tuosta Sveitsin Hyvinkäästä (Ilmaisu nyysitty Jukka Virtasen kirjasta "Kuvassa keskellä", plagioijan huom.), kaupungilla kun sentään on Maine.

Ihan ekaks alta pois se Mannerheim: viime vuotensa marsalkka todellakin joi kaakaonsa Montreux'in yläpuolella, parantolassa Glionissa. Herralla on nyt ikioma nimikkopuisto patsaineen Territetissä, vain muutama kilsa sivuun Freddie Mercuryn patsaalta. Ja täällä Marski muuten ei ratsasta, vaan pönöttää kivipaatena, kyljessään pätkä Hellaakoskea. 

Montreuxiin ovat kautta aikojen muuttaneet kaikki paitsi Chaplin, eikä hänkään kauas päätynyt (naapurikaupunki Veveyhin - vähemmän tunkua patsasrintamalla?) Kaikkien alueella pyörineiden vaikuttavien hahmojen luetteleminen on ihan liikaa vaadittu multa, mutta kuitataan nyt ainakin Hemingway, joka ehti kyllä vähän kaikkialle, ja Nabokov, joka taas asui tiiviisti viimeiset 17 vuottaan Montreux Palacessa, ja jatkaa nykyään jähmeämmässä olomuodossa Palacen puistossa istuskellen, seuranaan B.B. King ja Ray Charles. (Mistä mahtanevat pojat jutella - mun veikkaus on kokaiini.)

Rokkisetiä täällä on aina pyörinyt; enstekskin festareiden vuoksi, ja sitten tietty oli se Mountain Studios, jonka paikalla kuulemma on nykyään kasinon baari - hienoa, baareja aina tarvitaan. Montreux'n nimikkobiisi on totaalisen puhkisoitettu "Smoke on the Water", jonka syntystoori menee lyhykäisyydessään jotenkin näin: Joulukuussa 1971, Frank Zappan keikalla Montreux'n kasinolla, joku vekkuli kekkasi ampua ilotulitusraketin konserttisalin kattoon. Tuli iso nuotio, ja siinä paloivat niin Zappan keikkakamat kuin lopulta koko pytinki. Deep Purple oli Montreux'ssa Rollareilta lainatun liikkuvan studion kanssa, ja oli buukannut kasinon levytyssessioonsa. Bändi seurasi hotellinsa ikkunasta studiotilojensa paloa - ja savua Genevenjärven päällä. Ja siitä se sitten lähti.

(Testi Montreux Jazzeilta vuodelta 2006: Saimme ujutettua suomalaisen frendini Deep Purplen loppuun myydylle keikalle, ja katsoin heti tuoreeltaan poketilla kuvatun 15 sekunnin videopätkän "Smoke on the Waterin" kertsistä - mutta eiiii se biisi siitä parantunut Montreux'ssa soitettuna. Meni jo.) 

Montreux'ssa on metka fiilis - siis kaupunkihan on söpö; kukkaistutuksilla viimeistellyllä rantabulevardilla väriä kuin karkkikaupassa. Koska Sveitsin Rivieralla on föönituulen puhaltelun vuoksi ihan omanlaisensa mikroilmasto, palmujen ohessa viihtyvät myös Kiinasta ja Japanista raahatut hiukka eksoottisemmat puulaadut. Tunnelma on jotenkin kuin lavasteessa - kaupunki elää vain bileiden aikaan, joita toki riittää: jatsien lisäksi ainakin isot joulumarkkinat, ja paree mainita pienemmistä Ferrari-klubin kokoontumisajot, koska kuva alla on kyseisestä häppeningistä. Muina kuin hippa-aikoina on hiljaista kuin...öööh Heinolassa? (mitä nyt Palacen eteen riittä aina muutama italialainen urheiluauto.)  

Mulle Montreux'ssa on mennen maailman lumoa. Paikalliskontaktit vuotavat juttuja kulta-ajoista 70-luvulta, jolloin Montreux oli the paikka to be; parinvaihtoleikit ja orgiat joka iskän ja äiskän iltapäivähuvia. Vaan muoti muuttui, svengijengi muutti muualle, ja noista ajoista ei noustu. Jotain jälkeä kuitenkin jäi - musta on erityisen nastaa bongailla tuolloin rakennettujen huikean rumien baarien pronssinhohtoisilla kaakeleilla vuorattuja wc-tiloja - hrrr... sexy! Montreuxiin liittyy myös tietynlainen överiksi veto; eräänkin soitinliikken ikkunassa oli tarjolla runsain kristallein koristeltu flyygeli - ken lie senkin ostanut olkkarinsa nurkkaan? (Mun ymmärtääkseni Liberace on kuollut.)

Jazz-festareilla sen sijaan on virkeä meininki; kaupunki rantabuleineen, loistohotelleineen ja uskomattomine maisemineen - hei sekä järvi että ne yli paritonniset huiput - antaa aika hienot puitteet parin viikon kuumeiselle hulinalle. Halutessaan ne konsertit voi jättää ihan sikseen ja hengailla rannan mojito-kojulla, vetää churroilla suupielet sokeriin, chillailla MDH Clubin terassilla ja nauttia kaikin puolin hyväntuulisesta jengistä. Yöksi on tietty aivan pakko mennä hikoilemaan klubille, ja juniahan kulkee sitten taas aamusta kotiinpäin. Me like. Ihan toista kuin porilainen versio teemasta.

 

 

Mitäs meille muuta? Mies oli alkuviikon Milanossa ja nyt Pariisissa; jostain ois taiottava matkat jonnekin ensi viikoksi, kun agendaan mahtuu viikon loma; auton ohjauksen varoitusvalo palaa; ja mä menen illaksi Montreuxiin notkuun. Täältä tähän.