No mä kävin siellä Suomessa. Hmm. En keksi siitä niin mitään sanottavaa, joten jauhan vielä vähän Malesiasta. Esitän vaikka pari originellia ajatusta globalisaatiosta ja odotan, että maailma pelastuu. - Ei no oikeasti, näinä aikoina on mahdotonta olla mistään mitään mieltä vaikuttamatta naiivilta, mutta samapa tuo, tässä mitään älykön mainetta ole varjeltavana - anti mennä vaan:

Mua on ruvennut matkailu jännittämään, kun nykyään saa niska jäykkänä pelätä, että astuu jonkun bäkpäkkerin varvastossuille. Paikalliset on yleensä lungia ryhmää - ovat huomanneet, että länkkäreillä on vähän tilaa vievä olemisen tapa, piissii vaan, mutta eihän paikallisilta kysytä -bäkpäkkerit määrää mikä missäkin on niinku jees. Tavallaan ihan reilua, onhan niillä niin hirveä vastuu koko kaukaasialaisesta rodustaan, joka kätteleekin jotenkin ihan väärin. Ei sekään oikein oo, että bäkpäkkeriltä menee aina reissu pilalle, kun se saa jatkuvasti hävetä.

Hitsit vaan kun on niin vaikea lukea, että miten niiden mielestä pitäis olla. Ekakski ei saa maksaa mistään pyydettyä hintaa, kun siten myöntää olevansa ihan pihalla paikallisesta hintatasosta (- sehän siis on rikos), vaikka luulisi, että on kornia pihdata pennosia, jos on ensin ehdoin tahdoin tunkenut toisten maille hillumaan.

Pahinta on tietty se, ettei mihinkään voi mennä - ai johonkin turistikeskukseen? No sitä olettaisi, että ne on ihan sitä varten tehty, mutta kun ei. Siitä tulee heti bäkpäkkerille tosi paha mieli; parempi, että sovitaan nyt heti, ettei kukaan enää mene minnekkään, mihin kulkee transfer-bussi. Ehdottomasti loukkaavinta on kuitenkin päätyä sattumalta niin sanotulle salasaarelle - se on se saari nimittäin heti lopullisesti pilalla; se siitä, maailma on taas paljon paskempi paikka.

Helekutin salasaaret.

Onhan siinä toki joku pointti, jos ilmiötä tutkii ns. mustikkapaikka-mallinnoksen avulla: mustikoita on rajallinen määrä - ei omalle mättäälle muita, kiitti. Hiihtoporukoissa jemmataan salaisia puuterimestoja, ei niistä huudella Verbierin pubeissa; kukaan ei halua kisata koskemattomasta hangesta; etenkään ruotsalaisten kanssa. Joku tässä mallissa silti mättää - mikä se on, mikä sieltä salasaarelta loppuu? 

No juu juu, siis turismi pilaa ihan kaiken, ei jää enää mitään aitoo, näinhän se on, en kiellä. Outoa vaan, että bäkpäkkeri on se, joka päättää, mikä mesta on jätettävä vaille turismin tuomaa rahaa ja pahaa - leikkipuistoksi länsimaiselle bäkpäkkerille, jonka tarttee välil päästä vähä chillaa. Ihan pakko esitellä mun 52-ajatusleikki: Se oli se Helsingin olympiavuosi, Maailma katsoi meihin ja toi coca-colan. Vaan jos ei olisi tuonut? Aikansa ihailtuaan kansamme aitoutta (...), tulevaisuudenuskoa ja lapsenmielistä yritteliäisyyttä Maailma päätti museoida Suomen. Yhä ihan keskenämme venaisimme, että metropolien hulinasta uupunut Eurooppa tulee joskus kylään juomaan korviketta tuohituokkosesta. Jonkin verran saattaisi jussia ja pekkaa  ketuttaa Maailman holhoava suhtautuminen; kyllä siinä ihan itse pojat haluaisivat päättää, myydäänkö meidän kylillä kebabbia. 

No niin, vouhkaaminen riittää, takas Malesiaan: Me mokattiin. Vaikka kuinka yritin tasapainoilla bäkpäkkereitä loukkaamatta, niin silti lipsahti. Alku meni ihan jees, eli lukaistiin ylikansallisesta matkaoppaasta erään kalastajasaaren majoitusmestoja, ja päädyttiin edulliseen, mutta vuolaasti symppikseksi kehuttuun. Varman päälle, siis. Samaisesta tosi salaisesta matkaoppaasta oli vuotanut hys hys tietoa myös ryhmälle suomalaisia, joihin törmäsimme respantapaisen edessä aamiaisen jälkeen. Ja vaikka tiesimme paremmin, erehdyimme tervehtimään.

Arvattavasti lyhyeksi jäi kohtaaminen: Ei ihan ehditty ehdottaa, että vuokrattaisko kimppamopo; ja illaks vois kaikki pariskunnat valmistella jonkun pienen esityksen, ja muut arvailee, että ootteks työ ny sitte Pohjanmaalta; hei muuten Nokiaa ei ehditty lainkaan mainita; eikä edes pyytää tulevan jälkikasvumme kummeiksi - huikkaamalla taikasanat "Moi Suomi!" venähti kuusi päivettynyttä naamaa, ja joukko poistui mumisten takavasemmalle. Loma pilalla. Tääl on muitaki.

Ja jos suodatetaan tästä nyt heti kaikki jeesustelu, niin kyllä, miehelläni ja minulla on koodisana, jolla varoitamme toisiamme muiden fennoskandien läheisyydestä. Kyllähän se näin on, että silloin hiippaillaan muina miehinä muualle suu supussa. Pahoittelen siis näin blogitse Teille aiheuttamaani mielipahaa.

Miten helevetissä Amazing Race ei koskaan törmää lomaileviin maanmiehiinsä?

(kuvassa joko salabiitsi salasaarella tai Tanjung Rhu Langkawin pohjoisrannalla; mistä näistä tietää)

Tulipa paasattua ja vedettyä parit halventavat yleistykset. Nythän tässä vois siirtyä niihin tärkeisiin asioihin: 

Koko viikonloppu hiihdettiin pyydaa yhdessä salamestassa (-ja nyt menen itseeni ja tutkiskelen, oliko kaikki yllä kirjoitettu vain aasinsiltaa, jotta pääsin heittämään kyseiset maagiset sanat vaikuttamatta kapeakatseiselta pihtarilta kun olen muka nokkela...?)

Lauantaina oli 30 senttiä ihan freesiä lunta vanhan päällä, ei siinä ihan surffannut, mutta melkein. Karu parakkikahvila on kuin toisinto 70-luvun legendaarisesta Tiirismaan vastaavasta, ja kaakaokin yhtä pahaa. Sunnuntaina samaisessa mestassa tuuli raivolla; keskityimme etsimään piilopaikkoja, joihin leikkisä Tuulen Veikko kuljetti lumen kuin perunajauhon, palelevan suksijan nautittavaksi.

Siinä se.