Vaikka arvostakin sitä taivaallista rauhaa, joka leimaa tätä nykytyylistä randohiihtoharrastustani - uinuva laakso mutkatien takana, ei hiihtohissejä, satunnainen alppikauris; sitä vain silti olisi saatava kaikki ja samaan aikaan, joten mulle on kehittynyt paha after ski-kateus: Kun hiihtojengi kokoontuu Verbbarin Pubiin, tilaa ekat bisset ja nachos supremen ja pulppuaa hiihtotarinoita, on mun after ski sitä, että saatan kotimatkalla noukkia huoltsikalta mukaan mössäsen kolmioleivän. (Kyllä, keräilen tällä sääliä.)

Kateus on tasolla, jossa poljen kiukusta jalkaa, kun katselen pimeän aikaan hotellilleen hoippuvia hiihtoturisteja - noita, joilla on mentaalitasolla niin sanotusti skraga otsalla, ihan konkreettisestikin yhä monot jalassa pitkäksi venähtäneen afterin jäljiltä. Nostalgian sävyttämät muistikuvat ysäri-talvista, jolloin eläväisen alppikeskuksen ytimessä asuessa joka päivä sai revittyä energiaa siitä riehasta, joka ympäröi lomaansa viettävää hiihtäjämassaa - ei, en tästä puolesta harrastetta ole valmis laskemaan ihan kokonaan irti, joten suunnittelimme varta vasten karkaavamme näiltä kotovuorilta, irrottautuvamme viikonloppukeikaksi johonkin hauskanpidostaan tunnettuun keskukseen, jossa tanssia monot kolisten baaripöydällä; aivotonna; vailla huolta huomisen sääolosuhteista, party like it's still 1999.

Oiva tilaisuus tuli tarjottimella: muutama tuttu kundi lennähti Suomesta Engelbergiin, ja kiireellä liityimme seuraksi - emme olleet ennen käyneet jonkinmoista mainettakin keränneessä keskuksessa, ja olin otettu - hyvän ystäväni Auringon hellimä laakso; kylässä sveitsiläiseksi ihmeen rento ja miellyttävä henki; helposti hissistä saavutettavia off-pisteitä, ja kun ryhmällemme sattui vielä kauden parhaat lumet (-niin uskomattoman kevyttä, ja runsaasti, etten edes kehtaa kertoa), oli perusta loistavassa kunnossa.

Viimetipan toimijoina saimme kylän vikan huoneen; hotellista, jossa puolen neliön hissikoppi oli vuorattu kattoa ja seiniä myöden kalsarikuvioisella kokolattiamatolla, aulassa notkuvat lattiat, mutta - hah! eipä hätää - huoneemme keräsi pisteet pussilakanoilla. Ei ruskeaa huopaa vuoteissa, siis, vaikka käytävän ulkoasu ei juuri muuta ollutkaan. Aamiainen markkinoitiin laatusanalla "skandinaavinen", mikä käytännössä tarkoitti, että aamiaishuone oli täynnänsä ruotsalaisia ja norjalaisia - kuten muuten koko kylä; suomiteekkareitakin ihan riittämiin. Muille, jotka eivät ole moisia aikoihin nähneet, voin vinkata, etteivät ole muuttuneet, ei hätää.

Erinomaisen puuterihiihtopäivän jälkeen seurueemme valui kylän after ski -mestaan Yucataniin, ja minä olin oikein onnellinen - tätä täältä haettiin, lunta nyt on ollut pitkin talvea tarjolla muutenkin.

Ja iltahan kului. Minglasin minkä kerkesin, juttelin ja läpätin, nytkyin ylihinnoteltu (=14 frangia) caipiroskan kuvatus muovimukissa hölskyen jonkun lomakeskus-mixin kanssa epätahtiin; sellasta wanna-be ski-bunny-meininkiä. Vitsit hei cheers tai jotai!

Kaavahan menee niin, että muutaman tunnin palauttavan (...) oluenmaistelun jälkeen kikkaillaan kämpille, huuhdellaan hiet pikasuihkussa, suditaan vähän mustaa silmiin, peitellään palanutta nenää, ja mennään vetäisemään fondue  - ennen kuin afterilla pohjustettua oloa alkaa laskuhumala uhmata - ja kokeneina after ski:n harjoittajina tämä askelkuvio toki oli seurueemme mielessä ja jalona tavoitteena. Jossain vaiheessa vain huomasimme baarin olevan tyhjä: muu Engelberg oli ottanut askeleen eteenpäin, juoksutti kylän viimeisiä lämpimiä vesiä kiharoilleen, ja todennäköisyys, että löytäisimme ryhmälle illallispöydän, hupeni jonnekin seuraaviin oluisiin.  

Säilytimme kuitenkin huoletonna asemamme, keskustelussa tarkoituksellisen keveän sävyn, ja kas, eipä aikaakaan, kun olimme jälleen juhlakansan ympäröiminä; nuo suihkunraikkaat ja ravitut, iltavetimissään (vain keskenään) flirttailevat hassunhauskat hiihtoihmiset olivat palanneet baariin. Oman seurueemme jäsenet tunnisti helposti hien liimaamista kampauksista ja raskaasta askelluksesta - eikai monoja tässä vaiheessa iltaa edes kannata enää riisua? Sukset olimme sentään kaukaa viisaasti tuupanneet jonkun vieraan hotellin suksihuoneeseen; ettei pitkäkynsi vie. (Engelbergissä riski lienee minimaalinen, ja todellinen vaara siinä, ettei aamusesta muista mihin lumikasaan ne on tökännyt pystyyn. Kokenut after ski -henkilö on kaukaa viisas.)

Lopulta otti uupumus niskalenkin, ja aamuyön tunteina hoipuimme monot kolisten halki uinuvan kylän kohti majapaikkaamme. Hotellin aulassa juhlatuuleni jyräsi pikku ongelma - respa oli sulkenut jo ilta-yhdeksältä, ja avaimemme ei ollutkaan mieheni taskussa, kuten luottavaisena vaimona oletin, vaan iki iki omassa lokerossaan tuolla munalukolla suljetun oven toisella puolen.

Näin jo itseni torkkumassa humalaani pois suksihuoneen betonilattialla, kääriytyneenä suksipussiin, ja laskeskelin tokkuraisessa mielessäni, kuinka monen tunnin kuluttua ensimmäiset suksimaan lähtijät tulevat häiritsemään erityisen tarpeellista kauneusuntani.

Vaan tappiomieliala sikseen; päädyimme ns. auttamaan itse itsemme sisään respaan - murroksi sitä en kutsuisi, koska homma hoitui jälkiä jättämättä ja tyydyimme tällä kertaa ottamaan vain oman avaimemme. Että ihan puhtaalla omalla tunnolla väänsimme ritilää muutamat kymmenet sentit ja puikahdimme kielletylle alueelle. (Ja jonkinmoisen oikeudentajun säilyttäneille lukijoilleni tiedoksi, että kyllä sillee saa tehdä, jos osaa eikä jää kiinni.)

(kuvassa yllä buduaarini; tuo simppeli, pussilakanainen loukko)

Aamunkoitteessa olo oli fyysisesti täys raato, mutta olin niin tyytyväinen etten aikoihin. Just tätä olin hakenut - omalla painollaan pitkäksi venähtänyt affe! Mä yhä osaan! Seuraavan päivän hiihdot jätin suosiolla väliin; first things nimittäin first - ja parasta jälkeähän tulee, kun keskitytään vaan siihen meneillään olevaan suoritukseen; krapulakin vaatii arvoisensa kohtelun.  

Kyllä nyt taas jaksaa loppukauden. Iha sama vaikka raahaatte Suissen viimeseen umpikorpeen, mun psyyke ei enää horju.

(Niin, no tämän reteän uhoamisen oheen on hyvä rehellisesti todeta, että ihan helevetillinen flunssahan siitä seurasi. Talven eka, tuskin sattumalta, ja sitä laatua, joka pyörii kehossa yhä Suvivirren soidessa. Vapun tienovilla voi sitten arvioida uusiksi, että kannattiko. Sairasvuoteelta tähän.)