Harmit teille, etten todellakaan aio vuotaa tänne niitä oikeesti hyviä tarinoita Barcelonan lomalta. Hiljaa en tietenkään malta olla, joten alla muutama huomio valitsemani näkökulman kautta - joksi luontevasti, matkamme teemaa myötäillen, valikoitui arkkitehtuuri. Ei vähiten siksi, että ystävättäreni on vähänks niinku alalla tai sitä sivuten, ja ekalla reissullaan BCN:ssä - ja mitä tämä tarkoittaa? Gaudeja. Riittävässä määrin Gaudeja.

Gaudeja fotataan aivan liikaa; sen sijaan koskaan ei fotata riittävästi Gaudeja fotailevia ihmisiä. Niitä, jotka venkuilevat kaula kenossa ja hakevat ihan uutta ja tuoretta näkökulmaa (-onnea vaan) Gaudin fasadin yksityiskohtaan; niitä, jotka perspektiiviharhaa hyväksikäyttäen ovat roikkuvinaan Gaudin tötteröistä. Se mökkihän on siinä ja pysyy ( - jätän tämän väitteeni ulkopuolelle luonnonmullistukset ja separatistijärjestöjen keekuilut); ympärillä käyvä kuhina digitaalisine kuvantaltiointi-laitteineen on sitä elävää kulttuuria eli siis ajan oloon muuttuvaa, ja näkemykseni mukaan enemmän tallentamisen arvoista. Joka Gaudista kun on jo joku hommansa osaava pro ottanut ruudun, ellei jopa kaksi.

Gaudit meni silti mun sieluun ja teki musta luovan, ja nyt mulla sitte on puoltoistametrinen pätkä erittäin herkullisen sorbetti-vihreää silkkiä, josta olis syntyvä joku luomus.

Niin, siis kun joku hetkellinen kajahtaminen sai hivelemään silmällä ja sorminkin silkkipakkojen rivejä Gratacósissa, vaikka olen farkut&teeppari-tyyppi ja täysin käsityö-köpelö; Mistä kertoo jo sekin, että kun Gaudi-päissäni tiedustelin kankaan menekkiä ja huidoin jotain noin polvipituisen mekon hahmotelmaa, niin kyseenalaistin sitten kaikennähneen myyjättären arvion (1,20m), ja kerroin että eiku niinku haluun siihen takakappaleen kans (...). Kolmiulotteinen ajattelu on tosi monimutkaista. Ois hyvä olla vähintään arkkitehti.

Onhan mulla toki joku husqwarna, vuodelta -75 eikä kertaakaan huollettu (laatutyötä), vetää kankaat mykkyrään eikä siksakki pelitä, ainakaan pyydettäessä. En uskalla vehkeellä edes lahkeita lyhennellä, joten möhkäle kököttää omissa oloissaan jossain. Aika haasteellista alkaa sillä vääntämään haute couturea. (Ei tullutkaan mekko, tulikin tyynyliina!)

Parit skissit mekkosesta toki silti vetäistiin aina cavan ääressä ennen seuraavaa Gaudia.

Otantamme mukaan jokainen barcelonalainen nuorukainen on arkkitehti, ja satunnaiset poikkeukset arkkitehtiopiskelijoita. (Kukakohan siellä hoitaa kaikki muut duunit?) Ilmiö voi kyllä olla vähän vääristynyt baarimakuamme mukaillen, tai yhtä hyvin seurausta hehkeän ystävättäreni arkkitehtejä imevästä Alvar Aalto-henkisestä kuulaudesta (Mähän oon kasvonpiirteiltäni enemmän sellasta Gaudia kahjoimmillaan). Arkkitehtien esiintymistiheydessä muuten ei ollut lainkaan mitään epämukavaa, ei sillä, ja mojitoihin tukeutuen menee multakin Frankit Gehry ja Loyd Wright riittävästi sinnepäin. Ihan nastoja olivat joka arkkitehti tästä noin kolmen sadan näytteen satsista. Ensi kerralla vois perehtyä vaiks suutari-kiltaan.

Arkkitehtooninen on muuten tämäkin huomio, että mulla ei valitettavasti ole Agnetha Fältskog -pyllyä. Nimittäin ne pakolliset farkut löysin lopulta skandikauppa SNÖ:stä, mutta eivät näytä mulla siis lainkaan siltä kuin pitäis, mutta tuossa nuo nyt ovat vaatimassa käyttötunteja. (Pelottaa laittaa ne jalkaan.) Muuten loma meni moitteetta, ja tässä jaksaakin taas kotirouva haudutella lammaspataa neljättä tuntia.

- Ei mutta sehän on Gaudi!