On se vaan niin siistii, kun tietää toukokuisen viiden päivän helleputken (mun terassilla +30) päätyvän väistämättä ukkoseen vuorilla; tsekkaa aamulla meteot netistä ja odottelee ekaa kylmän tuulen tunnustelukierrosta.

Täällä sää ei oo mikään nössö; ei hiivi pellonlaitaa epäröiden, ei kelaile, että mihin kuntakeskukseen tänään satelis vai satelisko vaiko eikö, vaan marssii vuorten yli näyttävästi juuri sinne minne aikoo.

Peliin kuuluu, että nuuhkii ilmaa, ja sen hetken tullen siirtyy ylärinteeseen pellolle; kattava panoraama, eturivin paikat, jossa tsekkailla tummuvia mustikkakeiton sävyjä Alppien yllä. Ekoista jyrähdyksistä saa oudot kiksit, ja sitten taktikoi, kuinka pitkään seurata saderintaman suoraviivaista puskua järven yli, antaako käydä päälle - saa ne ekat neitseelliset, ilmakehän pölyistä paksut pisarat niskaansa, mutta ehtii himaan heittämään terassilta tyynyt sisään ennen kuin tulee kunnolla.

Jee beibe. (No eilinen oli aika kesy, mutta silti.)

Talvisin seison känny korvalla silmäilemässä taivasta Genevejärven ja Alppien yllä, kun hiihtolomilleen lähtevät vouhkaavat luuriin Hki-Vantaalta, että nettitietojen mukaan Chamonix'iin dumppaa tänään iltapäivällä. Ja mä totean, että juu niinpä näyttää ihan kohta käyvän. Sääjutskat on jänniä näillä seuduilla. Siistii. Taisin sanoo jo.