Hopsan, otin ihan haasteena, kun eräässä-blogissa-johon-en-linkkaa-lällällää muisteltiin lentokenttärutiinien kanssa tanssimista, ja aloin heti aamusta naputtaa:

Ennen muinoin en ollut vain kotirouvan-tyyppinen vaan satunnaisesti ihan jopa töissä, ja toissa syksynä erään tälläisen Suomeen suuntautuneen duunikeikan jälkeen oli edessä lento kotiin Sveitsiin. Senkertainen assarini, ujohko tyttönen, tarjoutui heittämään mut ja keikkakamani kentälle, mikä oli tosi jees - duunin jälkeen olin vähintään yhtä mytyssä ja pahanhajuinen kuin likapyykkiä pursuavat nyssäkkäni. Helsinki-Vantaan silhuetin siintäessä selvisi, ettei assari ollut koskaan lentänyt, ja huom ei edes käynyt lentokentällä, ja jännäsi jo reilusti etukäteen tulevaa lomalentoaan. Nuorison opastaminenhan on mulle ihan sydämen asia (hyve), joten ehdotin, että tsekataan mut äkkii sisään, niin mennään munkkikahville ja meitsi the maailmankansalainen piirtää sulle vaiks kaavion siitä miten se protokolla niinku menee.

SASsin check in -tiskille oli kuitenkin taas koko lähtöhallin tukkiva jono, johon tuhrautui valtaosa suunnitellusta äidillisestä ja opettavaisesta tuokiosta. Olin sentään kerrankin suht ajoissa mestoilla, ja tiesin ehtiväni ravaamatta koneeseen, ja se on jo jotain se. Mitään itsepalvelu-tsekkausta en voinut harkita, kun tota matkatavaraa on aina yhden keskiverto lapsiperheen hiihtolomaviikollisen verran, eikä se olisi sopinut tilanteen opetuksellisiin tarkoitusperiinkään. Niin, eikä mulla noihin aikoihin ollut tapana pitää mitään e-ticketin tulostetta mukana, siis ei myöskään sitä varauskoodia. 

Löin lopulta vuorollani hyvän iltapäivän toivotusten kera passini check in -virkailijalle, ja kerroin että Geneveen olis matka, ja jäin rentona kosmopoliittina assarini kanssa rupatellen odottelemaan boarding passiani, vaan kun ei - mua ei löytynyt kyseiseltä lennolta lainkaan.

Eipä hätää, tuttu juttu - noin kuukausi aiemmin olin samaisessa tilanteessa. Tuolloin kirmasin toiseen lähtöhalliin jollekin "10 Sekuntia Ilmaiseksi Internetin Ihmemaailmassa" -pömpelille, ja ehdin painaa mieleeni varaustunnuksen viestin otsikosta ennen kuin yhteys pimeni. Koodin avulla selvisi, että lennon ostanut mieheni oli tilannut lipun tyttönimelläni - miten herttaista (kai). Tuolloin oli huima kiirus, vajaa 10 minuuttia portin sulkemiseen, mutta niinpä vaan saatiin SASsilta uusi lippu kirjoitettuna, oikealla nimellä, ja kotirouva kotiin. 

Tällä kertaa olin itse säätänyt lentoni netissä eBookersilta (ja siis yksisuuntaisen, kun ei noista duunikeikoista aina tiedä, milloin pääsee himppeen), ja olin muisteloni mukaan kirjoittanut nimenkin oikein, mutta toki helevetillisessä kiireessä, joten tsekkasimme sen tyttönimi-version plus lukuisat mahdolliset kirjoitusvirheet - turhaan.  

No mitä siinä iniset, miettinevät tuhannet lukijani, sen kun hoidat lipun huomisen lennolle ja pyydät assarin kyytsäämään jonkun frendin sohvalle, nautit punaviiniä ja stadilaista vieraanvaraisuutta. Mutta kun tässä jutussa on vielä yks koukku:

Samaan aikaan toisaalla, eli Geneven lentokentällä, mieheni teki lähtöä duunimatkalle Jenkkeihin. Olimme hinkanneet kuvion siten, että koira jäi himaan venaamaan kun mies heitti lentolaukun autoon ja suuntasi kohti kenttää. Sellaiset 6 tuntia hurtta ehtisi yksinään tuumia elämän tarkoitusta, kunnes minä laskeutuisin samaiselle kentälle ja kaahaisin motaria koto-Lausanneen - päätoimeeni karvaisen eläimen seuraneidiksi. Auto oli Geneven kentän parkissa, avaimet noudettavissa erään lentoyhtiön palvelutiskillä. Tälle nimenomaiselle lennolle siis oli tungettava vaikka väkisin, eihän viatonta pentureppanaa voi yksin jättää vuorokaudeksi - ei, vaikkei olisi niin viatonkaan.  

Ok, palaamme taustakartoituksen jälkeen tiskille, jossa treenatut hermot omaava virkailija otti mulle puhelinyhteyden eBookersin toimistoon, ja kah, siinäpä selvisi, että eihän sitä lippua ollut ollenkaan, koska antamani luottokortti ei pelittänyt (- kyllä kyllä, tämä kuulostaa kovin tutulta). Duunini on vielä sen luonteista, että kun hektisin mylly on päällä, sitä ei mennä missään välissä mitään meilejä pläräilemään, ei varsinkaan mitään tyhjänpäiväisyyksiä kuten omia lentolippuja; Soitellakaan mulle ei kannata, minkä huomasi myös eBookers, koska kännykät ovat usein suljettuina. Että muut kuin huithapeli allekirjoittanut itse olivat yrittäneet viimeiseen saakka välttää vallitsevan tilanteen.

No eipä mitään, tässähän oli vielä peliaikaa puolisen tuntia, ja pätevän, kaikennähneen virkailijan arvion mukaan vielä maailma mahdollisuuksia täynnä. Valitettavasti mikään loitsu ei avannut luottokorttiani, joten se kikka ei käynyt, ja käteistähän mulla ei olisi edes ollut. (Sehän on oikeeta rahaa. Eihän mulla ole rahaa.) Jostain oli taiottava toinen kortti; pikana.  

Pidin check in -tiskin kiinteällä linjalla roikkumassa eBookersin myyjää ja näpytin omallani sydän takoen miehen numeron, vaikka hyvin tiesin, että sillä kellonlyömällä herran piti olla jo ilmassa välillä Geneve - jokuSaksanKaupunki, jatkaakseen Atlantin yli. Meillä hullun huolettomilla on kuiteskin joku varjelus, ja tämä miehen lento taas oli myöhässä ja vasta boarding menossa. Päädyimme siis tilanteeseen, jossa mies seisoi jo tuubissa koneen ulkopuolella, kieltäytyen viime metristä koneeseen sisään  - eli entisestään viivästyttämässä oman lentonsa lähtövalmisteluja -  sen aikaa, että sai eBookersilta vahvistuksen ja vaimonsa lipun Helsinki-Vantaalla omalle lennolleen. 

Ei muuten herunut mieheltä teetä saati sympatiaa - kaikki liikenevä charmi ymmärrettävästi tarvittiin Sveitsin päässä tuubissa lentohenkilökunnan kanssa neuvotellessa. (Miten muuten toimitaan jos vetkuttelijan charmi pettää? Heitetäänkö tuubissa niskuroija väkisin koneeseen, kokonaan ulos vai tuleeko tsiljoonan sakot?) Eikä rakastavia hymyjä juuri vilauteltu edelleen megapitkästä check in-jonostakaan - tietenkin olin tukkimassa juuri sitä jonosta katsoen ekaa palvelupistettä, jotta tarjosin koko matkustavalle Suomen kansalle sopivan sormella osoittelun kohteen.

Siinä luimistellessani kahden puhelimen välissä vakuuttelin olkani yli kysinauhojaan jyystävälle ja kalvenneelle assarille, että siis EI NÄIN, ei tämä oikeesti mene näin, ja juodaanko kuule kaffet sitte ens kerralla, tai vaiks siiderit, nyt täytyy juosta, mut kiitti kyydistä. 

Itse lento meni sitten ihan vaivattomasti; SAS toki jälleen hävitti pariksi päiväksi haisevat matkatavarani, mutta en kehtaa tällä kertaa mainita asiasta edes nimettömänä täällä. Miehelle tuli kyllä aika vauhdikas vaihto jenkkikoneeseen, mut hei ehtihän se enivei.

P.S. Ja pahoittelen jälleen kerran aiheuttamaani ärtymystä ja hermopainetta Euroopan kentillä.