Mun on tässä jo jonkin aikaa pitänyt kaikelta hiihtämiseltäni tulla jakamaan se ihana asia, että valaistuin marraskuisella Vienamin kierroksella; ymmärsin viimeistään pöllähtäessäni leppeän helteiseltä  Phu Quocin paratiisisaarelta Hanoin vanhan kaupungin kortteleiden sekameteliin, että se Lonely Planethan on THE brändien brändi!

Mulla oli ihka ekaa kertaa ikioma Lonely Planet, eli opettelin noviisina mukaan geimeihin. Kaikkialla oli joku kaltaiseni; vertailemassa tietoja sen kolmannen kanssa, joka jäi reitillään jumittamaan samaan kadunkulmaan, sama opas kädessä. Paikallisilta ei tietä kysytä - kanssaturistilla sen sijaan saatta olla jotenkin merkittävästi kehittyneempi kyky tulkita oman Lonely Planetinsa kryptiikkaa.

Kuvion oppi heti: Meillä lounliplanettilaisilla oli niinku oma rinnakkaistodellisuutemme, ja sitte niinku jonkinlainen interaktiivisuuspeli sen oikean odellisuuden (...mikä? missä?) ja omamme rajapinnassa. Paikalliset kikkailevat välissä, törmäyttävät itsensä rahanansainta-aikeissa reitillemme ja poistuvat halutessaan omaansa - ehkä vain nurkan taakse, mutta peliajassa valovuosien päähän.  

Mun mielestä aika fair play.

Jännää on tietynlaiset rajaloukkaukset, kuten että Lonely Planet alkaa metkasti vaikuttaa suoraan siihen todellisuuteen, jota se esittelee. Heitän tähän esimerkin Hanoissa rehottavasta hotellihuijauksesta - suositulle hotlalle tupsahtelee kopioita, usein ihan kulman taakse. Nimi sama, hinnoittelu vähintään sama, mutta koko rakennus haisee ummehtuneelle märälle pyyhkeelle eikä laatu muutenkaan ole ...öööh, laatua. Lonely Planet varoittelee tästä skämmistä useaan kertaan, mutta jättää mainitsematta, kuinka nimenomaan just näitä Lonely Planetissa mainittuja majoituspaikkoja, matkatoimistoja ja ravintoloita kopioidaan - mitäpä muita?

Useissa kopioravintoloissa on sen verran agressiiviset sisäänheittäjät, että todistimme jatkuvasti pelitovereiden tulevan kiskotuksi väärennetylle illalliselle: Vaikka kuinka vertailivat vallitsevaa katunäkymää Lonely Planetiinsa, jäi siinä hötäkässä huomaamatta poikkeava talonnumero, ja kaikki oma harkintakyky ravintolan miellyttävyyden suhteenhan on heitetty sikseen - luotto on Lonely Planetissa, ei omissa havainnoissa. Vastaan hangoitteleva lounliplanettilainen sumutetaan lopullisesti mestan valomainoksella, jossa sivettikissan kokoisilla kirjaimilla luukutetaan, että tässä olis "Best Seafood Restaurant in Town! Recommended by Lonely Planet". Samannimisiä, samaa väittäviä, samalla suosituksella elvisteleviä saattaa löytyä kolmekin samalta kujalta.

Eikä se siihen jää. Ne mainettaan puolustavat alkuperäiset kuppilat nokittavat kyltityskisassa ja vuoraavat edustansa plakaateilla, joissa mollataan matkijat, usein yksilöidään ne värikuvin ja käytetään termejä those imbesills ja morons. Siinä sujuu kivasti iltapäivä seuraten näitä riitoja, kunhan ottaa välillä kupposen suklaisen makuista vietnamilaista kahvia jossain jonkun kopiossa. Aasian kaupunkien infotulva kun on kovin uuvuttavaa lausannelaiselle maalaiselle.

Mähän en siis ole mikään sankarimatkailija, todellakaan (yök home, hämähäkit ja alkeellinen viemäröinti), joten pysyttelimme Hanoissa suunnilleen Lonely Planetin määrittelemissä rajoissa, ja siitä piisasi hupia ihan riittämiin. Hengailu oli nastaa, koska kaupungin rytmi on ihan omanlaisensa; hanoilaiset heittävät aamuviideltä nuudelisopan naamariin, varttia yli 5 alkaa miljoonien mopojen katkeamaton kortteliralli, ja torvi soi, turvallisuussyistä,  taukoamatta. Sekaan vaan.

Kun kaupungin ilmanlaatu alkoi yskittää, oli Lonely Planetilla heittää reissuvinkki: kutakuinkin pakollinen piipahdus Halong Baylle. Tuo reippaiden reppureissaajien raamattu vaan muuttaa yllättäen suuntaa ja suosittelee vasten mainettaan ja totuttuja tapojaa buukkaamaan yön tai pari valmiiksi nauretulla miniristeilyllä; tarjolla joka kioskissa.  

Ylimalkainen tutustuminen risteilyfirmoihin ei luvannut hyvää. Laadukkaita markkinoitiin viehkoilla de luxe-hyteillä ja viininmaistelu-tilaisuuksilla (...), ja hehkutan vielä, että alukseen astelisit ruusun terälehtien sataessa  - Ei heti uskois, mutta päätimme skipata. Halvoissa versioissa lillut säilykepurkissa kymmenien bäkpäkkereiden ja rottien kanssa, loikit surffishortseissasi laidan yli lätäkköön ja otat parisenkymmentä GT:tä kikatellen auringonlaskuun, ja eiköhän jollakulla ole iPodiin kajarit, jotta saadaan pakolliset bobmarleyt ja redhotchilipeppersit.

Se, mikä risteilyesitteissä jäi rivien väliin, on tietty pikkujuttu - näet aivan murto-osan saaristosta; kahden vuorokauden reissusta vietät laivassa lopulta vain muutaman valoisan tunnin; ja veikkaan, että kaikki alukset laatuluokkaan katsomassa valuvat yöpymään kylki kylkeen samaan poukamaan. Niin paljon kuin GT onkin hauskanpitoni perusta, se kuitenkin on parhaimmillaan kilisemässä sarkastisen brittieläkeläisen lasissa - GT:n toivossa ei kande jumittaa bilelaivalle tuhlaamaan matkapäiviä, koska GT:lle riittää taustaksi lausannelainenkin perusbaari.

Aloitimme siis kapinan kesken pelin; olimme nimittäin kutakuinkin varmoja, että löydämme jonkun häslärin kuskaamaan meitä purtilollaan sinne tänne saaristoon, kunhan vain tungemme mestoille kyselemään. Otimme käryttävän paikallisbussin Hanoista Cat Ban kaupunkiin, Cat Ban saarelle.    

Ja LonelyPlanet oli toki ehtinyt sinne ennen meitä (-eiiihän sitä ny noin vaan pääse ulos pelistä), jättäen helposti seurattavan jäljen rantabulen valomainoksiin - kun opaskirjanen vinkkaa, että kaupungista löytyy vain yksi kelpo matkatoimisto, löydät rivissä neljä, jotka kyltittävät olevansa just se mainittu; usean rantaravintolan mainos myös tarkensi, miltä nimenomaiselta sivulta voit lukea juuri tämän mestan tarjoamista grillatuista nilviäisistä. Eikä muuten niin mitään väliä, vaikkei matkaraamutun arvio olisi ollut varauksettoman positiivinen.  

Sesongin ulkopuolella Cat Ba oli epätodellisen hiljainen; heijastuma jostain 80-luvun Rivieran pikkuruisesta matkailubuumiin mukaan pyrkivästä rantakylästä. Ilman turismia tuloja ei juuri ole tuhlailtavaksi, joten puolihuolimaton maininta Lonely Planetissa taatusti vääristää niiden muutaman ravintolan kilpailua. Kun hiippailit kilometriseltä rantakadulta hiukkasen sivuun, kahlasit havaianaksinesi käytetyissä ruiskuissa; valtaosa väestöstä asuu asuntolaivoissa, viljelee ostereita kelluvan vajansa ympärillä, räkyttävät koirat karkoittavat merirosvot. Nuo legendaariset, kadunmiehenkin kielenkäyttöön päätyneet venepakolaiset olivat juuri näiltä seuduilta; ilmeisesti katkoivat himansa kiinnitysköydet ja ajelehtivat pois. 

 

Kuvassa etualalla taksiveneitä; siitä sais kyydin himaan, taustalla lilluviin kelluviin vajoihin.

Suunnitelmamme veneajeluista lensi yli laidan, kun turistin tsägällä törmäsimme porukkaan, joka aloitteli hengailunsa tueksi jonkinmoista elämysmatka-bisnestä; jotenkin vain sitten päädyimme siitä kalliokiipeilemään autioille saarille. Symppis "vähän sinne päin" - meininki ja se uskomaton luonto; oppaina toimivien elämäntapa-pummien juu gais -englanti ja mukana pyörivän paikallisen valmistama simppeli lounas ihan just merestä nyityistä pikkufisuista.

Sama jengi pyöritti pakettireissuja Hanoista tuleville bäkbäkkereille, joten pääsin ihan liki tarkkailemaan tämän matkailijoiden arkkityypin kuntotasoa ja yleistä vireyttä GT-painotteisen risteilyn jäljiltä - vain yksi ryhmästä tarttui tarjottuun tsäänssiin ja lähti roikkumaan seinälle seuraksemme; muut potivat darraakin, toki, mutta lähinnä yleistä tympääntymistä; Lojuivat laivassa valitellen virikkeiden vähyyttä ja - kyllä! - lueskelivat Lonely Planetejaan.

(Niin, näissä kuvissa ei arska paista, mutta huomautan, ettei sentään vettä roikaa. Tiedoksenne, ettei se jatkuva sade Vietnam-leffoissa ole vain ja ainoastaan draamallinen elementti.) 

Pitkä bloggailun kuiva kausi näemmä roiskahti ylipitkäksi postaukseksi, mitä pahoittelen kovin. Virkistäytykää GT:llä, vaikka; itsekin ottanen yhden samalla kun selvitän, miten ankanrinta paahdetaan. Niin juu ja mikäli ei tullut tekstistä ilmi (-no ei tullut), Vietnam on metka, suosittelen, ja oli taas tosi siistii.