Löhösin äksänä sängyssä, nauttien aamun pitkien tuntien unta. Pimennysluukkujen raoista tuli jo ohuita valoviivoja makuuhuoneeseen. Yllättäen ulko-ovi ryskyy, ja joku huutaa "Madame, c'est police!"

Elokuvissahan tässä vaiheessa se miespuolinen vetää kiireellä byysat jalkaan ja pakenee ikkunasta; kiireessä sovitaan tapaaminen uuden vuoden yöksi Tangeriin; tai jos se heebo on J. Bond, toivottavasti se ei sano niin mi-tään (Bond on parhaimmillaan turpa kiinni) (- ei rogermooreja mun makuuhuoneeseen, thänks). Koska mulla ei ollut yhtään miestä tarjota, surkeaa, oli valittava joku muu genre. 

Sittenhän olis siis se, jossa hoetaan ou my god ou my god; pyöritään ympyrää, jotta katsoja tajuu, että se on hei siis paniikissa, ja muutenkin ihan pihalla; kolautetaan polvi, shit, huikataan just a secooond ja huuhdotaan kasa jauhoa ja/tai pillereitä pöntöstä; mielellään rimppakinttuisena ja sukkahousuissa, meikit poskilla. Vaan eipä tähänkään ollut ns. materiaalia, buranaa ei lasketa. Ei auttanut kuin improvisoida - vedän aamutakin niskaan, ja laahustan ovelle unihiekkaa varisten, pöyhin tukkaa, johon maskeerausosasto on loihtinut todella uskottavan bedheadin, ja avaan zombina oven.

Hämmentävää - oven takaa löysin saman kaksimetrisen moottoripyöräpoliisin, jonka kanssa kohtasimme viikkoja sitten, kun kaahasin keskustan halki ranskantunnille, autossa sumuvalot päällä -lyhyet oli kaputt. Tällöin sain tiukan ranskankielisen puhuttelun (tyydyin painamaan pääni) ja lappusen, jossa päivämäärä, mihin mennessä valot on korjattava. Selvisin siis huomautuksella. Samaan aikaan ohitsemme polki sydän kurkussa ranskantuntien saksalainen Katarina, jolla ei ollut valoja fillarissaan, ja joka ei siis juuri moikkaillut, ettei kiinnittänyt virkavallan huomiota.

No valot toki hoidettin pikimmiten, ja asia sillä selvä. Sitten posti tuo poliisilta kirjeen.

Poliisille on toimitettava autokorjaamoltä todistus, että valot on korjattu, tai käytävä näyttämässä autoa poliisiasemalla, jotta voivat omin silmin tämän todeta. Vasta sitten asia katsotaan kuitatuksi.(...) Täytyy myöntää, että ärsytti jokseenkin paljon, vaikka tässä kotirouvana jopa on aikaakin moisiin pomppimisiin - kuinka ne edes kuvittelee, että kukaan onnistuisi SALAA ajelemaan valoitta näiden lakia ...öööh "palvovien" naapurikyttääjien seassa kovin pitkään?? Ekat pari kuukautta ratissa täällä, niin viikottain joku kanssa-autoilija tuli kertomaan, tyynenä ja opettavaisena, että mitä tein edellisessä risteyksessä väärin. Eihän ole mahdollista, että kukaan, edes ulkomaalainen, poikkeaisi säännöstä tahallaan - se ei raukka vaan tiedä. Se on nimittäin niin, että paikallisessa liikennekulttuurissa säännöt menevät aina - ja "aina" on tässä isolla A:lla - joustavuuden ohi. Sujuvuuden kustannuksella. 

No eipä innostuta vaan palataan asiaan: Siis ymmärtääkseni homma menis muualla niin, että jos jäät toiste nalkkiin saman vian kanssa, kilvet irti bilikasta ja voi voi. Suissessa sinun ei missään nimessä anneta tehdä niin väärää ratkaisua. Sinua on valvottava, koska et mitenkään voi itse tietää omaa parastasi.

Ja juu, siellä muualla poliisin toki tarvitsisi vain ottaa yhteys laitokselle, latoa rekisterinumero, ja heti saisi tietää, onko viasta jo annettu huomautus aiemmin ja koska. Täällä virkavalta on ilmeisesti niiden pikku lappustensa varassa. Siksi kai tämäkin show.

Kirjeessä mainittuna vipi viimeisenä päivänä ajoin oman alueemme poliisille, vaikka se on kiukkunen setä, jolta menee hermo, kun ranskaa ei hallita. Kirjekin oli tullut luettua ilman sanakirjaa, mutta lähdin oletuksesta, ettei tämä nyt voi mennä pahasti vikaan. Laitoksella tuli jotain huutoa, sormella tökittiin papereita, mutta turvasin vain valttiini - valot ovat ok, voiko muulla muka olla väliä, hei? Lopulta minut huidottiin tieheni; lähtöäni saatteli ytimekäs ja ärtynyt "C'est bonne". Hyvänpäivänjatkon toivotuksiini ei vastattu, olipa huonotapaista, ihme nipot.

Ja niin pääsemme aamuun noin viikkoa myöhemmin, kun seison moottoripyöräpoliisin kanssa rappukäytävässä ja yritän puoliunessa tajuta tätä absurdiutta. Multa todella meni hetki, ennen kuin uskoin, että kyse on yhä edelleen niistä valoista. Opintoni osoittautuivat menestykseksi, kun sujuvalla intiaani-ranskalla kerroin, että la post paperi ja monsieur police paperi avec moi menen paikallinen police regarde das auto ja c'est bonne. Tämä tyydytti kyllä, mutta joku oli silti mennyt tosi pieleen. Sain piiitkän litanian infoa siitä, miten toimia oikein. Valitettavasti en ymmärtänyt kuin viimeisen lauseen "tai minä tulen kotiisi". Se oli kyllä jo muutenkin tullut selväksi, jostain. (Ja nyt on ihan pakko kysyä näin retorisesti, kun en siltä kaksimetriseltä saapasheebeltä suoraan uskaltanut, että miten niillä on resursseja tähän?)

Sittemmin ei ole kuulunut mitään. Oletan, että jonain päivänä ajaessani markettiin törmään poliisin tiesulkuun ja minulta viedään oikeus syödä sveitsiläistä juustoa. Oleskeluluvan saan toistaiseksi pitää, reilua, jotta minulla olisi mahdollisuus oppia ymmärtämään, miten kauhean väärin oikein olen toiminutkaan.

Tätä kafkamaista episodia odotellessa tänne noin muuten kuuluu erinomaisen hyvää - harmittava hortonominen haitta on voitettu: Linnanherran puutarhuriarmeija veti näkymää peitelleet pusikot poikki vajaan metrin tyngiksi. Tästä voi vain päätellä hänen kuuluvan blogini huikean laajaan lukijakuntaan. Monsieur, mielelläni ensi kesänä käyttäisin uima-allastanne; kutsun voitte lähettää vaikka paperilennokkina parvekkeellemme.