Olen ns. between holidays, tulin Kreikasta ja menen Barcelonaan, ja musta ei ole syytämään mitään syväanalyysia kotirouvuuden parhaudesta saati vastaamaan meemiin. Sen sijaan jaan kanssanne sellasen infopaukun, että mä en suostu nukkumaan ilmastointi päällä, koska aina iskee tauti. Mä olen tosi voittamaton kunnes saan vetoa; se on mun supervoimieni se salainen heikko kohta. Mies on erityisen nyrpeä siitä, että niinä satunnaisina kertoina kun allamme on avoauto, katto pysyy visusti kiinni - ellei, kiedon kaulani ja pääni ympärille kaiken irtoavan ja martsaan.

BCN:n majoittajani kieltäytyy nukkumasta ilman ilmastointia, mutta on etukäteen lupaillut termostaatin lukemiksi jotain +24. Tähän on kai tyydyttävä. Parannustahan tuo 24 on siihen, että viimeksi jakaessamme majoituksen samainen frenidini oli heittänyt termarin jonnekin chillaaviin lukemiin +15. Siinä oli aamuyöstä niin kohmeessa, ettei kyennyt enää tekemään asialle mitään. Hinasin lattialla lojuvat kuteet sänkyyn, ujuttamalla käteni peiton alta, ja kiemurtelin hupparin huppuineen päälle. Ei voinut uhrautua pakkaseen ja säätelemään termostaattia uusiksi. Ja flunssahan siitä tuli.

+24 on aika paljon makuuhuoneeseen, myönnetään, mutta ei mitään meille ilmastointia inhoaville. Jotta uskotte kaikki että mä oon kova jätkä, kerron tarinan muinaisista ajoista, jolloin Miehen kanssa asuimme puolisen vuotta - elämäni pisimmän kesän -  Rodoksella (seikkaperäiset selvitykset "miksi näin" jääkööt tarinan ulkopuolelle). 

Asuntomme oli näppärä studio aikoinaan turistimajoitukseksi tarkoitetussa rakennuskompleksissa, jonka joku kekseliäs grynderi oli pykännyt keskelle kaupungin auto- ja mopokorjaamoita; siellä täällä romahtanut tehdas. Turismi ei noilla nurkilla vissiin oikein ottanut tulta, ja lopulta huoneistot päätyivät  vuokrattavaksi lyhyellä sopimuksella saarelle päätyville määräaikais-työntekijöille. Kaikki irtoava oli turistien kadottua ruuvattu mukaan, joten kämpässämme ei todellakaan ollut ilmastointia, hyvä että sentään jääkaappi. Etuosassa noin 4 kertaa 4,5 metriä ikkunaa, takaosassa nukkumaparvi; sen ison ikkunan suunta kutakuinkin etelä-lounaaseen. Arvaatte, että aikamoinen sauna.

No ihan kiva se studio musta oli (väliaikaismestaksi erityisesti), mutta kun koko mökki oli noin niinkuin rakennusteknisesti vähän vauhdikkaasti kasaan lyöty. Seinät olivat liikkuneet sen verran, että ikkunapokat eivät osuneet niihin kiinni, vaan esimerkiksi makuuparven ikkunapuun ja seinän välissä oli 12 sentin rako. (Rodoksella muuten kulki kaupunkilegenda, jonka mukaan paikallinen betoni sekoitettiin meriveteen. Pakko olla läppä, vai?) Öiset moskiittokonsertit olivat luontaisetu, johon aika äkkiä oli haettava muutakin apua kuin kello kolme alkava paikallislehdellä läiskiminen, se kun alkoi verottaa työtehoa. Raon tukkiminen ei todellakaan riittänyt- niitä vaan tuli ja tuli. 

Ostimme kymmenmetritolkulla harsokangasta, jonka vedimme jeesus-teipillä kattoon siten, että koko sänky jäi harsoverhon sisään, ja siis reilusti sitä harsoa katosta lattiaan. Työkaluja ei tietenkään ollut, mutta pakko siinä oli lopulta hakata tahdonvoimalla betonikattoon jotain puupalaa tukemaan viritystä - öisin melkoisen painava harso vanutti jeesus-teippiä kunnes se petti (- mihin tässä enää uskoa?), ja heräsimme taas vienoon ininään ja kevyiden jalkojen melkein ystävälliseen kutiteluun poskilla. Lopulta verho-tsydeemi oli sen verran raskasta tekoa, että kun mies purki sen muuttaessamme, oli katto aika karu näky, kun betoni lohkeili.

Mutta siitä ilmastointimattomuudesta mun piti.

Oli ehdottomasti vältettävä kämpillä oleskelua klo 13.30 eteenpäin. Mikäli ei päässyt ajoissa karkuun, sinnehän jumittui pitkälle iltaan, kun pois ei vaan päässyt; kyky käyttää aivoja jotenkin suli - edes sen vertaa ei kyennyt organisoitumaan, että sai varvastossut jalkaan, itsensä suoraan kohti sitä pahinta kuumuutta eli lasiovesta ulos, ja polttavat metrit kulman taakse varjoon hengäntämään. Ainoa apuna oli pään lotraaminen suihkulla vajaan tunnin välein ja talon ruotsalaisilta asukkailta lahjaksi saatu vanha pöytätuuletin. Ei säälittävämpää näkyä kuin tuo tuuletinrohjo pyörittelemässä pölyä ja polttavaa ilmaa asunnon nurkassa.

Yöt parvella harson takana olivat tietty se kuninkuuslaji. Sänkyyn tuli aina ottaa mukaan jääkaappikylmää vettä, molemmille puoltoista litraa, ja ne muuten todella tulivat vedetyksi ennen aamua - kuten joskus myös suolatasapainoa petraavat naposteltavat. Lämpömittari oli kuriositeettina sängyn päädyssä, ja sellaiset +37 jo irrottavat ihan kivat hiet. (Samalla tuli tukea väittämälle, että lämmin ilma todella nousee ylöspäin. Ei tartte epäillä enää, voi rentoutua.) Sen pahamaineisen makkarin ikkunan takana, hylätyssä tehtaassa, Rodoksen laaja kissapopulaatio vietti seksuaalisviritteisiä karkeloitaan, ja mouruavat äänitehosteet pitivät hyvin puolihorteessa. Siitä oli se etu, että muistipa juoda vettä odotellessaan taukoa näytösten välillä.

Ihan hyvin pyyhki, mitä nyt painoni laski äkkiä lukemiin, jotka jäivät taakse joskus ysiluokalla. Meitsi on siis ihan valmis menee nyrkkeilijöiden kanssa pipo päässä saunaan, ei voi olla tota isompi juttu. Ja tällä elvis-asenteella jatkan tästä Barcelonaan - hyvä tulee. Kunhan palajan, raportoin taas tunnetulla perusteellisuudella kaikista eloni mutkista. (Ja Barcelonan residenssiin tiedoksi: Tässä ei mitenkään kiristetä asian julkiseksi tuomisella myöntymään vaatimuksiini, ei toki, sehän olis ihan mautonta!)