Aistini ovat overload -tilassa; muutama Malesian viikko syötti dataa aivoihin enemmän kuin koko syksy sveitsiläistä kotirouvailua. Iskee syntax error ja kärähtää käämit, jos yritän jotain reissukoostetta tässä, joten totean vain, että oli iiiiiiih ihkuu, ja muistelen ekaks vähän uusia vuosia:

Vuodenvaihteeksi 2007 saimme kutsun Suisse-kavereiden kanssa kolmisen sataa vuotta vanhaan chaletiin Vaudin vuoristoon, muutaman möksän kokoiseen kylään. Unelmieni uudenvuoden yö luvassa, kihisin kun kuvittelin sitä lööbäilyä keskellä ei-mitään; takkatulta, kikattelua ja shamppanjaa; lumisten kenkien kopsuttelua ovensuussa.

Alkoi kuitenkin hiukkasen hirvittää, kun illan emäntä naputteli polveilevan meilin muutama viikko ennen kekkereitä, jossa käytiin pelottavan jämptisti läpi illan kulku ja vastuualueet tyyliin Laurent tuo osterit, kuka hanhenmaksan; ja tärkeimpänä pitkähkö spekulointi aiheesta, mitäköhän laatua shamppanjaa juomme. "Jotta voimme välttää päänsäryn (...) pitäytykäämme vain yhdessä merkissä, kumpaa suositte, Laurent Perrieriä vai Moet&Chandonia?" Ja kas, lopuksi ihan jokaista kehotettiin miettimään joku metka seuraleikki, jotta pitkä odotus menisi mukavasti. Hmm. - Johan siellä oli sitä shamppanjaa, ei kai sitä muuta...?

Yllättäen ohjelmaan mahtui sittenkin erittäin lötköä illanviettoa. Clue oli ufo palju, jossa lilluimme yön bikineissä kuuman höyryn hävitessä kohti tähtitaivasta, tulen rätistessä, ympärillä vuoret ja vuorenpeikot ja niistä hehkuva ikiaikainen hiljaisuus. Kittasimme reilusti sitä shamppanjaa ja pussailimme - muiskis! Jetsettiä mökkeilyä, siis. Sveitsiläisetkin osaa ottaa ihan relasti, kunhan ensin on suunnitelma ja se varmasti kaikille selvä. Seuraleikit meni ihan heittämällä joskus aamuyöstä; mä voitin.

Ja tänä vuonna ympärillä oli Kuala Lumpurin kuumeinen pöhinä.

Ihan alunperin oli aikeena vetää countdown 34:nnen kerroksen kattobaarissa; KL:n silhuetin kingi Petronas-tornit ja ilotulitukset valaistuksena. Keinuttelisin lanteita jonkun yhdentekevän hissibiisin tahtiin ja ottaisin pari drinksuu; koristeena minimekkoisia nukkenaisia ja kukkopoikia asusteenaan leka Bombay Sapphirea. Kepeetä ja kiiltävää pintaa.

Ihan jees, mutta tämä sattuu olemaan niitä kuinkas sitten kävikään -tarinoita: Illallisen jälkeen nimittäin kekkasimme skipata teksin (se on taksi; meitsi puhuu sujuvaa malaijia) ja kikkailla Bukit Bintangin hulinan halki siinä yhdentoista jälkeen, nuuskia fiiliksiä, niinku. Sivusilmällä huomioin tietä tunkiessani, kuinka kadut tukkinut oudon virittynyt nuoriso hölskytteli spray-pulloja kuin starttipistoolin merkkiä odotellen, ja lopulta jännite lähtikin purkautumaan satunnaisina suihkautuksina - lumispraytä.

Samaan aikaan taivaalta pudotteli raskaita pisaroita, ja vaikken ollut juuri eleganssiini panostanut, ehdin jo kelata, että silkkitoppi taisi olla väärä asuvalinta, ja miten käy ripsarin? Pian tuli selväksi, että satunnaiset sadepisarat tässä olisivat pienin uhka daamin hehkeydelle - spreijailu sen kun levisi, holtittomasti. No minähän olen siis kalpeanaama turisti ja sitäpaitsi Aikuinen Nainen, tuudittauduin siihen, etten liity tähän hupiin niin mitenkään. Joku teinivekkuli oli eri mieltä, näki suoraan epäkypsään sieluuni ja suihkaisi satsin tekolunta niin sanotusti päin pläsiä.

Kutsuttakoon sitä sitten leikkiinkutsuksi tai sodanjulistukseksi, miten vaan - suunnitelmat uusiksi saman tien, haaste otettiin vastaan. Hetkessä unohtui ikä ja arvovalta ja loungebaarin munuaisen muotoinen alcantara-divaani. Salamannopeasti aseistauduimme, ostimme kuhisevan nuorison keskellä pyörivältä laittomalta asekauppiaalta spraytölkkejä ja tungimme farkuntaskuihin varapanokset (-ei muuten ihan helppoa liikkua kissamaisesti kuin sissi viidakossa siinä varustuksessa). Adrenaliini jyskytti rintakehässä samalla sykkeellä kuin ympärillä räjähtelevä lumisota.

Täysi mellakka.

Suomen kansan perinteitä noudattaen suosimme puolustussotaa - hyökkäykseen kantsii vastata heti, täysiä päin, silmät ja suu kiinni, tähtää ja toivo, että osut oikeaan tyyppiin - tai pian sinuun tyhjennetään useampaa purkillista täydellä paineella. Mitä enemmän taistelit, sitä useampiin selkkauksiin jouduit; mitä vahvemmin olit lumetettu, sitä varmempi merkki se oli muille, että olet pelissä mege ja ammuttavissa. Edelleen jatkuva sade uitti tekolumesta myrkyllistä vaahtoa, joka tunkeutui sieraimiin ja teki maasta petollisen liukkaan; varo askeleita, jos kaadut, sinut haudataan lumeen.

Länkkäri - inkkari (...) -suhde oli Talvisodan henkeen noin 1 tuhanteen; altavastaajan asemassa räpistellen yritimme läpimurtoa hektisimmän taistelukentän läpi jonnekin suojaan, pyyhkimään silmistä isoimmat ja kenties jopa baariin karkuun. Eteneminen oli jokseenkin tahmeaa, suihkimme molempiin suuntiin ja pakenimme satapäistä ryntäilevää pikkujäbälaumaa; pallea kramppasi nauramisesta niin, että tuli vedettyä huuruja henkeen. Sota on jännää.

Taktiikkamme mukaan minä raivasin tietä edellä ja mies puolusti selustaa - loukkaantumisilta ei kuitenkaan vältytty: Lumispray ei tee hyvää hipiälle, ja silmiäkin pitäis huuhdella ja huitaista taksilla sairaalaan, varoitti kolmio purkin kyljessä, ja toden totta - kielestä ja huulista meni tunto. Koko taisteluaukion yllä leijui myrkyllinen katku.

Kun lopulta reuhdoimme itsemme massasta väljemmille kulmille, oli vuoden vaihtumiseen enää minuutteja - milläs tässä skoolataan? Olin uitettu; kummallisen tahmainen fleda roikkui puikkoina poskilla, joista meikki oli peseytynyt ja jäljellä vain karu totuus; märät vaatteet liimautuneet kehoon kiinni, kengät litisivät, ja hengästynyt hervottomasta nauramisesta. Ei unelma-asiakas yhdellekään vähänkään hip cocktail-baarille - täytimme sentään Planet Hollywoodin pukukoodin. Uudenvuoden drinksuksi valkkasin tietty Frozen Margheritan, oikein kunnolla teinii (-ja leimii).  Siitä edelleen nuorisoseurassa malesialaisen bändin keikalle, ja lopuksi tietty sitä I got it from my mama-osastoa. (-Vitsit ku mä oon lapsellinen!)

Niin, no ehtiihän sitä vetää tyylillä loungebaareissa sitten aikuisena. Ei auta kuin päättää vakiohehkutukseeni: Oli siis tosi siistii.