No minähän en siis puhu ranskaa, eli oleilen täällä täysin ummikkona. (Ja näin kätevästi tästä tuli Tunnustuksellinen Blogi!) Tottakai mulla on kasa tekosyitä, ja ajattelin tässä eritellä muutamia:

Ensinnäkin tämä mun ummikkous on paikallisten syy  - puhuvat aivan liian hyvin englantia. Parisen vuotta hurahti, enkä ole edes lukusanoja viitsinyt opetella. Aivan kauheaa hengen laiskuutta, siis perisynti vähintään. Toki kaikki virallinen, tärkeä ja merkittävä paperisälä on vain ranskaksi, mutta jotenkin sitä vaan silti on tavailtu. Sveitsiläisen byrokratian esteradat on toistaiseksi selvitetty - ainakin oletan että hommat on hoidossa, siis mistä minä mitään tiedän, kun en ymmärrä mistään mitään. Kasvokkain kohtaamisissa taas toimii tuo Bonjour, ja sitten vaan hymyilen ja odottelen, että tiskiin ilmestyy latte ja muffinssi.

Sveitsiläinen on muuten niin suomalainen, että vähättelee omaa kielitaitoaan. Joka kerta kysyessäni puhutko englantia, saan vastaukseksi "ihan vähän" ja sujuvan londoninkielisen selosteen paikallisesta hallintojärjestelmästä.

No tämä oli paska tekosyy, eli otetaan seuraava: Jollain hämärällä tavalla nautin siitä, etten ymmärrä mitä ympärillä puhutaan. Keksin tämän asennevammani vuosia sitten asuessamme yhdellä Kreikan saarista - meni kuukausia, ennen kuin vaivauduin selvittämään, mitä se on se efharisto mitä jengi hokee. Koska kuitenkin olen sanoja diggailevaa tyyppiä ja muutenkin viestintään hurahtanut, pitänee tätä vähän selitellä. Ensinnäkin ummikkona oleilussa on etuna se leijaileva ulkopuolisuuden tunne. Eli kun muutenkaan en aina tunne kuuluvani joukkoon, nyt siihen on kerrankin hyvä selitys. Sitäpaitsi ei tarvitse seurata aistit sähäkkänä jokaista mediaa, tai kaivaa mainosteksteistä jotain jekkua, tai lukea mehutölkin kylkeä huomaamattaan, niinkuin ohimennen. Eli infotulvaan tulee edes joku tukos. Eipä ole todellisuus liian todellista, kun se tulee kielimuuri-suodattimen läpi.

Ja sitten se tunnustuksellisin tekosyy: ihmisillä on niin huonoja juttuja, etten halua ymmärtää niitä. Jeps, mun olis ehkä pitänyt lukea tuo klassikkoteos "Näin saat ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa", niin ymmärtäisin deletoida tuonkin. Yritän tässä nyt sitten vähän selitellä ja paikkailla:

Viime syksynä duunikeikalle Suomeen lennettyäni päädyin heti kentältä pitkän matkan linja-autoon. Olin jumissa tokavikassa penkissä ikkunan vieressä, ja ymmärsin yhtäkkiä kauhukseni kaiken, mitä ympärille tunkenut rouvaporukka jutteli: niitä ihan normi sukulaiset-sitä-ja-tätä ja muistattekos-viime-risteilyllä-kun. Nakuttelin hikipäisenä paniikkiviestejä ystävälle, että "jos jään seuraavas kyläs pois ni tuutko hakee, venaan vaikka tunteja assalla kunhan pääsen just nyt ulos täältä", ja turhaan - mulle vastattiin, että olet diiva ja pelle (-myönnän.). Ja nyt täytyy sitten todeta isoilla kirjaimilla ääneen, ettei mun jutut ole sen parempia, kuten nämä tekstikyhäelmätkin kiistatta todistavat - idea onkin siinä, että voin kuvitella ympärilläni käytävän ylevää keskustelua Niistä Ihmiskunnan Isoista Kysymyksistä. Erityisesti ranskaksi rupattelun on oltava sisällöltään huomattavan korkeatasoista - kuuleehan sen nyt ummikkokin. Kielitaidon myötä sekin korviahivelevä älyllisyys muuttuu vikkelään ihan perus kauppalistan kertailuksi, ja sehän on vähän sääli. 

Ranskan ääntämisen ymmärtäminen on onneksi niin hankalaa, että vaalittu ummikouteni on kutakuinkin säilynyt, vaikka pakko myöntää, että ymmärrän jo, kumpaa kaupan kassa kysyy: "tarvitsetteko muovikassia" vai "onko teillä plus-korttia". Tässähän siis tukena on tuo konteksti, joten jos kassa kysyykin jotain ihan muuta, mun korvat menee lukkoon. Kirjoitetun tekstin kanssa on toisin - sitä alkaa ymmärtää ihan vahingossa. Erityisesti ns. naistenlehtiä voi vetää yhtä hyvin ranskaksi, tai itseasiassa ihan sama millä kielellä: juttuihin on jo aikoja alussa löytynyt se maaginen kaava, jolla on turha enempiä kikkailla; ja kun sen omaksuu, voi jutut lukea vaikka silmät kiinni. Asiatekstin kanssa mulla on vaikeampaa: se on niiiiin vaivalloista, kun on oikeasti jotain ymmärrettävää. Tässä jonkin aikaa sitten kyllä luin sujuvasti Le Matinista, että suisselaiset lehmät ovat heittäytyneet vaarallisiksi, eikä niitä sauvakävelijöiden kannata porkalla huitoa. Erityisesti vauvavasikan äiskät kandee jättää rauhaan. Mikä infopaukku.

Pikkuhiljaa tässä on kuitenkin kypsynyt ajatus, että jospa en enää kolmatta vuotta olisikaan täysi moukka, vaan ponnistelisin oikein ranskankielen taitoiseksi. Munkin jutut saattais kuulostaa huomattavasti paremmilta kurkkuärrän kanssa. Enää ei voi kuin jännätä, että löytyykö Ecole-Club Migrokselta mun tiukkoihin kotirouvan aikatauluihin sopiva kielikurssi. Tavoite ei ole liian korkealla - näin alkuu riittää, että osaan sen koiraihmisen peruskeskustelun, että onko toi tyttö vai poika. Luulisin selviäväni siitä jouluun mennessä, jos vaan jaksan ahkerasti tehdä läksyt; saadaan sitten ihan uutta tsäbinää iltalenkille. Koulutaipaleen kaikki mutkat ja pistokokeet ja monistenippujen surkeat niitit raportoin tietysti tähän päiväkirjaani.