Jeah, mulla on haaste; kiitos Stazzyn, blogituksen lievästi oireileva kuiva kausi katkesi iisisti - eli Mistä Minut Tunnistaa:

1. Noin 10 (viiva sata) metriä edelläni ravaa musta koira, joka miellyttämishalussaan tervehtii jokaista vastaantulijaa vääntäytymällä kippuralle, viuhtomalla häntää ja hymyilemällä sudenhampaat vilkkuen. Minä olen se  (keskimittainen mutta muuten huomiotaherättävän upea) nainen, joka huutelee sieltä matkan päästä käskyjä "ohita", "stop", "vasemmalle", "nyt-juma-lau-ta". (suomeksi; nää ihmiset pelkää mua)

2. Ajan autoa, jossa lojuu marraskuun alusta jonnekin kesäkuulle vähintään kaksi paria suksia. (FYI: Hiihtokausi ei ole ohi; Grand Montetsin hissikin pöyrii vielä tulevan viikonlopun.)

3. Mulla on aina takku päässä ja puolet hiuksista liimaantuneena huulikiiltoon - vaikkei muualla tuule, mun tukassa tuulee aina.

4. Kaupunkioloissa harpon mega-loikkia, laitan täysiä menee, kunnes yhtäkkiä vedän liinat kiinni huomatessani olevani matkalla väärään suuntaan, tai en muista mihin olin menossa, tai joku Ajatus vie huomioni, tai... (Jostain korkealta vois olla ihan mielenkiintoista seurata poukkoilemistani vaikkapa Lausannen vanhan kaupungin kapoisilla kujilla; katutasolla seuraavilla on vakava törmäämisvaara.)

5. Aurinkolasit, aina aurinkolasit. Hangilla ja merellä vietetyt kimaltelevat, kirkkaat päivät ovat jättäneet jälkensä lievinä sarveiskalvovaurioina; shadet ovat siis lähes pakolliset, eivät ihan pelkkää diivailua. (...eiPÄ)

VAROITUS: Mikäli kyseisiin tuntomerkkeihin sopiva viehättävä nuorEHKO nainen on pukeutunut mustaan, edes kaulahuivin verran, se en kuitenkaan ole minä, ei kande juosta kiinni ja pyytää nimmaria pakaraan.

Ja mähän rupeen haastaa; osui Saaraan. Hippa!

 

Tässä pari viikkoa sitten sain postia - Lausannen kaupungin prefekti jokseenkin jyrkin sanankääntein ilmoitti, että sopis maksaa 340 frangia, tai tieni vie kaltereiden taakse kolmeksi (3) vuorokaudeksi.

Koska olen opettelemassa ns. vastuullista rahankäyttöä, eli alkamassa pihiksi, eka reaktioni oli, etten siis missään nimessä maksa mistään yhtään mitään kenellekään - kyllä, siis kutkutti ajatus pikaisesta visiitistä suisselaiseen vankilaan - jos ottais pari dekkaria ja iPodin, ei se voi olla niin paha? Eihän? Ja jos kylpyhuone ei vastaa mun standardeja, kolme päivää selviää suihkuttakin, eikö? Eikä ne varmaan laittais mua mihinkään kirves-sinko-elmukelmu-surmaajien seuraan kuitenkaan; niin no huumeita siellä varmaan liikkuu, että mitä jos mä heti alan vetää huumeita??! Kelaa, jos sieltä vois kirjottaa blogia!!

Just ennen kuin maalailin linnakeikasta jonkinlaista extreme-urheilua, iski jarru päälle: Kun 5 vuoden maassa asumisen jälkeen mulla olis mahdollisuus laajentaa kansalais- (lue: ihmis-) oikeuksiani hakemalla C-oleskelulupaa, ehtona sen myöntämiselle on tietynlainen "nuhteettomuus" - retkeni muurien taakse saattaisi nousta tapetille tuolloin. Hmm.

Oli siis perehdyttävä prefektin kirjeeseen hiukka tarkemmin (eli naputeltava se Google Translateen).

Ja kas, väittivät firmani jättäneen toimittamatta jotain merkittäviä tietoja toiminnastaan viime vuodelta...äääh... Muistin sata varmasti tuupanneeni sen kaavakkeen postiin juuri ennen Vietnamin kierrosta, marraskuun alussa; ja muistin yhtä sata varmasti ignooranneeni taas kolmannen rappelin, joka lomalta palattuani odotteli postipinossa, koska siis asiahan oli jo hoidettu, huoh, niin Sveitsii, laittasivat-nyt-ne-hommansa-kondikseen, niiden virastoissa ei-koskaan-oikea-käsi-tiedä-mitä-vasen-tekee, ei-Suomessa-vaan-tällästä, ynnä muuta omahyväisen ulkosuomalaisen mutinaa.

Valmistauduin tykittämään kybällä, laatimaan kettumaisen kirjelmän, jossa todistelen loukattuna mutta jyrkkänä syyttömyyttäni, vaadin linnatuomion purkua ja ehkä vielä armeliaasti avaan polun arvolleni sopivalle anteeksipyynnölle. Vaan selaillessani firmani mappia (-firmani mahtuu toistaiseksi yhteen mappiin) löytyi myös tuo kaivattu kaavake - täyttämättömänä. Ymmärrettävästi myös postittamatta. Hupsis.

Päätin taktiikasta - (yli)näyttelisin syytöntä, koska se rooli vaan istuu mulle niin hyvin - ja vaatisin valheellisin perustein tuomion purkua. Keräsin kasan paperia, pukeuduin vakuuttelevaan virastotyyliin ja uskaltauduin Instanssiin A. - Niin, mulla ei ole aavistustakaan, mitä kyseinen instanssi hoitaa; ei, vaikka olen käännättänyt sana sanalta sen polveilen byrokraattisen nimen. Asiointi siellä sen sijaan oli ihan miellyttävää; eihän kukaan voi olla ilkeä, kun tiskin takana pyörein silmin selittelee tekemisiään Tyhmyyteen Asti Rehellinen Suomalainen (=TARS) - vähänkin idempää Euroopasta, ja bluffi ei olisi mennyt läpi. Suissessa kun esiintyy rakenteellista rasismia todella paljon.

Instanssin A kanssa peli tuli selväksi; no hard feelings, tämä oli tässä. Entäs tää linnatuomio, uskaltauduin kysymään, mutta ei, se taas ei kuulu yhtään Instanssille A: heidän puolestaan ei tarvitse mennä suorinta tietä vankilaan, mutta sitä kantsis kysyä kyllä Instanssilta B, jossa prefekti ihan henkilökohtaisesti lymyää.

Ai niin, ja vielä sellainen asia, Madame, että ensi vuonna, jos laskutatte kolmea asiakasta, tulkaa tänne - jos taas vain yhtä, silloin asia kuuluu Instanssille C. Nyökkäilin, d'accord. Jätin kysymättä, että entä jos laskutan kahta? (Ehkä tuolloin häkki heilahtaa muuten vaan, enemmittä puheitta.) Kaikki on niin toisin kuin yhteiskuntaopin tunneilla. 

Laadin siis kirjeen suoraan prefektille itselleen, kiikutin sen hänen kirjaamoonsa ja odottelen tuloksia. Jänskää, koska runoilin englanniksi - joka ei ole yksikään niistä maan lukuisista virallisista kielistä, enkä näin ollen tiedä, kelpaako se virallisesti tuomionpurku-vetoomukseksi. Eli siis koska en maksa latiakaan, ennen kuin valitukseni on käsitelty, ja voi olla ettei sitä vääräkielisenä käsitellä, voidaan tämä tulkita myös niin, että jätin sakon maksamatta - ja kohtsillään haetaan kahleissa rangaistuslaitokseen. Tää yritysjohtajan leikkiminen on näemmä riskaabelia touhua maassa, jonka lakeja ei tajua.

Alkais olla aika siirtää tääkin pisnes Cayman-saarille.

 

Tämä on ihan pakollinen meemi - ja niin hieno tapa viettää päivää!

Oletko tyytyväinen ulkonäköösi? Ai niinku 100% tyytyväinen? Hah, mahdotonta.

Mitä muuttaisit ulkonäössäsi? Joku näppärä vois uudelleenmuotoilla mun nenää; mä voisin sillä aikaa keksiä jotain muuta valittamista.

Mitä muut ovat kehuneet ulkonäössäsi? Ei se, mitä on kehuttu, vaan miten:

Esim 1: Kaksi miespuolista duunikaveria keskustelee keskenään: "Gingerillä on tosi hieno tukka." "Joo niin on - onkse oikee?"

Esim 2: Satunnainen kolumbialainen baarituttavuus, joka esittäytyi jonkinlaisena puolitekoisena kokaiinikuninkaana: "Do you understand the value of those??!! Those are HOME GROWN!!!"  - Ylistyksen kohteena mun melko normaalit B-kupit; hehkutus kertonee enemmän piireistä, joissa herra pyöri, kuin mun - sinänsä hunajaisista - tisuista.

Meikkaatko päivittäin? Vain ns. ihmisten ilmoille. Tosin, jos on suoraan vuorilta piipahdettava Lausannen tai minkä tahansa metropolin vaikka fiineimmällä ostoskadulla, syystä tai ilman syytä, se ei ole mulle mikään ongelma meikittä, hikisenä ja hiihtovaatteissa. Erityisesti tässä kevätkaudella naamassa on niin rajut rajat hiihtolaseista, että näytän hölmöltä enivei.

Perusmeikkisi? Mikä ihmeen perusmeikki, meikkiä joko on tai ei! Mitään hifistelyä en harrasta; multa ei löydy kulmakyniä, ripsentaivuttimia saati ripsikampoja. Tärkeintä on hyvä pohja - peitevärien ja valoa tuovien aineiden kanssa saatan vähän nyhertääkin. Ripsaria mulla on aina liikaa, ja ns. iltameikkiä en osaa tehdä, enkä siis tee. Tuotteet lähinnä Dioria ja MACiä.

Hiustesi väri & pituus? Luonnollisen tummanvaalea, vähemmän luonnollisilla high lighteilla. Tukkapehkoni on luonnontaipuisa ja "puikottuva", kerroksittain leikattu, lapaluihin, vaihtelevilla otsiksilla - aika surffiluuk. (90-luvun vedin grafiitinharmaassa 60's vidal sassoonissa, joten edelleen jotkut noiden aikojen tuttavat hätkähtävät FB-kuvaani)

Kuinka usein värjäät hiuksiasi? kampaaja hoitaa noin kerran kuussa ...peset hiuksesi? pari kolme kertaa per viikko ...käyt suihkussa? päivittäin ...kuorit ihoasi? satunnaisesti ...käyt kosmetologilla? harvoin; se peruspuhdistus sucks, monenmoiset hedelmähappokuorinnat tosi jees! Suuri kynnys saada valituksi hoitola, hoito ja tilatuksi aika, joten todella, en käy edes kerran vuodessa. ...poistat ihokarvojasi?  tarvittaessa ...käyt solariumissa? ikinä enää

 

Miten pidät hiuksiasi? villinä auki 99%; jollai ponnari-nuttura-väkerryksellä 1%

Miten tukkasi on nyt? no villinä auki

Rasvaatko ihoasi? aamuin illoin naamaa; koko body on rasvattava aina suihkun jälkeen, ja kyllä, se on rasittavaa. Sama show päivittäin jo jostain 14-vuotiaasta saakka; ikuista Täydellisen Vartalovoiteen etsintää. 

Tyypillisimmät vaatteesi? Ööh? Tähän on mahdoton vastata yhden blogikirjoituksen puitteissa. Teepaidat ovat jumitusvaatteeni, ja IKINÄ en käytä mitään mustaa.

- Kuulen, kuinka 87% lukijakunnasta kohahtaa, mutta joo, olen musta-vammainen. Kokeeksi silloin tällöin vetäisen päälleni mustan paidan, ja tunnen, kuinka astraalihahmoni romahtaa lattian läpi niin, että vain pää jää huoneeseen. Mustat vaatteet vie mun energiat tai jotai fengshui reikijuttuu. Shoppailu on pirun hankalaa - mustat vaatteet dominoivat joka putiikkia. Mun ex hiihtogoretexit on mustat, ja yhdet mustat tanssihousut salikäyttöön odottelevat sitä, että veisin itseni salille - siinä ne.

Toinen määräävä piirre on se, etten ikinä osta mitään "kertakäyttökamaa", ei henkkaa&maukkaa, zaraa, eeeeeh mä en edes tiedä, mitä niitä on. Maksan kiltisti vaikka ylihintaa jostain laadukkaammasta, jota ei tule sataa samanlaista vastaan, ja käytän sen sitten konkreettisesti loppuun - siis vuosia. Tavaramäärät ärsyttävät mua, ja saan ahdistuskohtauksia jo tavallisissa tavarataloissakin, kun kelaan, että kuka sen kaiken ostaa, mihin se kaikki kama menee? Eikä tämä ole mikään ekoherääminen, samanlainen olin jo muksuna. Aasian kaupunkien roju-markkinoilta haen inhorealistiset kicksit, en todellakaan ostoksia.

Mitä sinulla on nyt ylläsi? Acnen boyfriend-farkut (liian iso koko jopa boyfriend-farkuiksi), jäätikönsininen lötkö teepaita

Millaiset alusvaatteet on ylläsi? luumunvärinen setti, kaarituelliset, vähän jotain pitsiä ja rusettia (Niin, siis mähän olen pahasti alusvaate-friikahtanut, ja valikoimaa on riemukkaassa väriskaalassa. Pesen alusvaatteet aina hellyydellä käsin - vie aikaa ja kiristää hermoja, mutten muuta voi - ja hepenet kiittävät.) 

Kuinka monet farkut omistat? Just tällä hetkellä on pula, kun sellaisia, joita todella diggaan, ei ole ainoitakaan. Muuten käytössä parit kolmet; tallessa odottamassa esim remonttihommia (...) on ehkä kymmenet.

Millaisia kenkiä käytit viimeksi? Uggs'eja, anteex, mutta tätä täytyy selitellä: Ekakskin ne on "ikivanhat", ostettu Roomasta jo 2003; tokakskin ne EI ole ne polveen yltävät pökkelöt; kolmannekski niiden käyttö rajataan epävirallisiin hetkiin, kuten koiran kanssa käpöttämiseen (just äsken) - ja ovat muuten parhaimmillaan hiihtopäivän jälkeen, kun heittää monot auton takaboxiin ja vaihtaa noihin muhmukkeisiin. Hyvät tyylipoliisit, pyydän - päästäkää mut varoituksella!

Millaista takkia pidit viimeksi? Atos Lombardinin kitinvärinen kapea trenssi

Montako käsilaukkua omistat? Muutaman, mutten ainuttakaan ns. merkkilaukkua - mua risoo koko se ilmiö, että käsilaukkuun suhtaudutaan kuin lemmikkiin. Peukkusääntö on se, että jos tiedät laukkusi nimen (...nimi! voi hyvää päivää), olet ihan hakoteillä ja pian - eli nyt jo - todella out. (Ja ei, tämä ei ollut henkilökohtainen hyökkäys juuri sinun Kellyäsi tai Speedyäsi kohtaan; sallin nimittäin myös eriävät mielipiteet.)

Lempikorusi? Pikemminkin maskottina joku koruntapainen, jota sitten käytän päivittäin kuukausitolkulla. Tällä hetkellä kolme senttiä leveä ranneke konjakinväristä nahkaa, ostettu viime elokuussa Barcelonasta.

Käytätkö kynsilakkaa? Pakollista varpaissa; sormiin väsään joskus harvoin ihan kelvollisen ranskalaisen manikyyrin, värejä ei ikinä sormiin! Aina välillä löydän itseni tuumimasta, että pitäiskö tässä lyöttäytyä noiden kehoaan palvovien kotirouvien messiin ja mennä oikein salonkiin laitattaamaan kynnet, mutta seuraavassa hetkessä jo nauran räkäisesti. Se aika ja energia, joka multa menis sen hoidon varaamiseen, voidan käyttää paljon paljon paremminkin. - Ai joo, vinkki: ridgefiller rulaa!

Lempihajuvetesi? Uuuups, tästä en paljasta kuin että se tuoksuu auringonpaahtamalta iholta pitkän biitsipäivän jälkeen, vähän suolaa meriveden pärskeistä, jotain jäännettä aurinkovoiteesta. Ei kuitenkaan mikään hedelmäinen mango-sorbetti-tuoksu, vaikka ne biitsituoksuiksi usein mielletäänkin. Käytän ympäri vuoden, vaikka erityisesti seksikkään tummiksi talvi-illoiksi kaipaisinkin jotain..hmm, tuhmempaa.

Shampoo- ja hoitoainemerkkisi? Tigin Tyhmä Blondi - olen jumittanut Tigeissä kymmenisen vuotta. Vuoret (viima, kylmä, aurinko) ovat kuitenkin syöneet fledasta pituutta 20cm Suissen vuosien aikana; olen aloittanut vimmatun latvojen lotraamisen hoitavissa öljyissä - riittävän hoitavia tuotteita ei Tigiltä kuitenkaan löydy. Tämä nyt käytössä oleva öljy on tarkoitettu säkkärätukkaisille, joka viettää arkensa hiekkamyrskyssä autiomaassa. (Oikeasti, pyysin myyjältä tiskin alta raskasta tavaraa - alkoi pikkuhiljaa löytyä riittäviä tehoja!)  

Millaisia sormuksia löytyy sormistasi? Neljän vuoden avioliiton jälkeen valkokultainen vihkisormus näyttää siltä, kuin olisi viettänyt aikansa siellä hiekka-autiomaassa sen säkkäräpään hautaamana. Ei ikinä muita sormuksia, ei edes kihlasormusta ( - musta ne kaks sormusta vierekkäin on aina ollut jotenkin...öh - hölmön näköinen homma, tsori.)

Tarkkailetko painoasi? Joo, aina yhtä hämmästyneenä ees taas poukkoilevista lukemista. Kunhan ollaan alle 55 kilon, kaikki valtakunnassa hyvin.

Viimeisin ulkonäköösi liittyvä kehu, jonka olet saanut? ÄÄK en muista! Kehukaa nyt joku mua joskus! (Miehen kehuja ei lasketa; se on jo vuosia sitten oppinut suvereenisti luovimaan näissä "does my bum look big on this?"-karikoissa.)

Menisitkö kauneusleikkaukseen? Parilla ehdolla: 1) Massia niin mittavasti, että asia nousee prioriteettilistalla, kun ne muut on jo hoidossa. 2) Joku personal assistant selvittää, että minne, koska ja mitä leikataan - taas ollaan tässä kysymyksessä, etten ikinä voi kuvitella jaksavani käyttää aikaa noiden kysymysten selvittämiseen

Minkälainen on meikkipussisi? Vihreä mustilla palloilla; Tio Gruppenin, ja hankittu Stokiksesta vuosituhannen vaihteen retroiluissa (...) niinku ihonhoitohommille; pelkille meikeille kulahtaneen pinkki jotain metkaa rahisevaa kierrätysmuovia. Iso inhokki muuten ovat suttuiset meikit ja meikkipussit, yäk - tästä olen tarkka.

Millainen on hiusharjasi? Lapsellinen (beibisininen, noin 10cm pitkä, ihan lelu)

Käytätkö ryppyvoiteita? Silmänympärysvoiteita, jo teinistä asti

Onko sinulla lävistyksiä tai tatuointeija? Ei. Ei ole koskaan edes tehnyt mieli, vaikka toki aiheella pitää aina leikkiä tyyliin "minkä tarran ottasit jos olis pakko?"

Oletko turhamainen? Häh minä? No en todellakaan.  

 

 

EDIT: tekstin ulkoasun kanssa ihme säätämistä

 

 

 

No tulipa noista mainituista Cullyn jatseista mieleen tarina, joka ei oikeastaan ole "mun" - tapahtumien keskiössä ei valitettavasti ole blogisti itse, joten mitään "oikeuksia" tähän juttuun ei ole, ja muutenkin on silkkaa kuulopuhetta - mutta toisaalta, tämän pihtaaminen voidaan käsittää vakavaksi loukkaukseksi Inhimillistä Uteliaisuutta kohtaan, joten menköön:

Palaamme tarinassa kesään 2006; Suisse Romandessa kahdeksan viikkoa yhtämittaista 30 asteen hellettä. Sveitsin bestikseni viettää keskikesän sunnuntaita Cullyn viinikylässä äitinsä kanssa, vilkuillen antiikkimarkkinoiden nimekkeellä vinttikomeroista kadunkulmiin kannettua rojua; nauttien iltapäivän läkähdyttävästä lämmöstä ja maminsa tasaisesta turinoinnista, blaah blaah, ajatukset vaeltelevat jossain edellisen illan tapahtumissa, oikeastaan tekisi mieli hyvin viileää valkoviiniä.

Puolihuolimattomasti bestikseni havaitsee katua lähestyvän seurueen, jonka kärjessä on niin huomattavan hyvännäköinen mieshenkilö, että se on luettavissa olemuksesta jo parinkin korttelin päästä. Flirtti frendini valmistautuu vaihtamaan ns. silmiksen ja nostaa aurinkolasit otsalleen. Mies tekee samoin. Laiskanletkeää vilkuilua ja oikean ajoituksen hakemista, kunnes etäisyyttä on enää kymmenisen metriä, ja bestikseni havainnoi miehen olevan pukeutunut e-rit-täin hyvinleikattuun kapeaan pukuun - joka on vettä valuvan märkä, kuten koko kundi.

Tämä tietenkin herättää frendini täyden tarkkaavaisuuden, ja sekunnin sadasosan kuluttua hänen aivonsa iskevät kehon halki melkoiset sävärit - kohde on Keanu Reeves.

Suissettaren kuuluu olla todella kuul, joten frendikin ignooraa läpättävän sydämensä ja alkavan hyperventiloinnin, ja ohitushetkelle kyseinen onnettaren suosikki ja itse Keanu vaihtavat sen merkitsevän virnuilevan katseen, jota oli jo koko korttelinmitta pohjustettu. Myöhemmin, pumpun tahdistuessa normaalifrekvenssille, frendini jututtaa vaivihkaa keskenään kohisevia kyläläisiä: Monsieur Reeves oli vilvoitellakseen yllättäen loikannut kylän laivalaiturilta järveen täysissä pukeissa.

Alla esitän todisteen A; Cullyn laituri samaisena kesänä

No huhupuheen mukaan Keanun sisko asuu Cully kylillä; ja ei, ei onnistu - sieltä on aivan mahdoton saada asuntoa, edes kapista kellariluukkua, jossa päivystää kiikarin kanssa ensi kesää, eikä kylillä telttailuakaan katsota hyvällä.

Hitsin riemukasta pääsiäisen aikaa, kaikki ikiomat lukijani; aion viettää aikani suksilla, evääksi suklaata ja kaakaota ja se retkimieli.

 

 

Cullyn viinipainotteiset jatsifestarit sysivät viimein tämän pitkään jumittaneen talvikauden pois auringon tieltä - elo on ollut herkkua: Öisin nautin jatseilla lempparikellarini vuodesta toiseen yhtä hikisestä meiningistä; päivällä haukottelen ja tasoittelen oloa parinkymmenen asteen lämmössä. Sitä kun luuli taas olleensa koko talven ihan toimiva yksilö, mutta tässä vuodenaikojen vaihtumisen rytäkässä huomaa, että kyllä suomalaisessa dna:ssani jotain kaamosmasennusta on taustana lymyillyt. 

Eikä ilmeisesti vain mulla. Paikallinen viiteryhmäni on tämän talven sitonut sosiaalisen elämänsä niin sanottuihin dinnereihin. Klubittaminen ja muu notkunta alueen anniskeluravintoloissa on ollut ihan out, kuten kaikki muukin railakkaampi revittely;  nyt mentiin jonkun kotsaan seestyneelle dinnerille. 

Ihan ymmärrettävää pesäytymistä, toisalta, kun muistaa, kuinka mahdotonta Sveitsistä on näinä aikoina löytää kelpoa kämppää - jos on viihtyisän asunnon Jumalten suosiolla saanut, joka hetki sen ulkopuolella on häväistys. Laitan vähän lukuja kehiin uskottavuuden vuoksi: Viime kesäkuussa Geneven koko kantonissa oli vain 295 vapaata vuokra-asuntoa, 136 myytävää - mikä tarkoittaa sitä, että jokaisesta 10 000 asunnosta vain 20 on vapaana. Onnea vaan muuttajille (joita muuten piisaa). Eikä ole tässä naapurissa, Vaudin kantonissa, juuri iisimpää - sama tunku asuntomarkkinoilla jatkuu Montreux'iin asti. 

Juu, ihan pian päästään sinne dinnerille, vielä pikkasen kattaukseksi taustaa:

Esimerkki-pariskuntani panosti asunnonetsintään viisi kuukautta, tsekkasi 53 kämppää ja haki niistä paria kymmentä, ja lopulta käsiin jäi ihan timantti: kattohuoneisto, vähän vinoa seinää muttei päälle kaatuvissa määrin, valkoista, modernia, ikkunaa - täydellinen linnunpesä nuoren parin ällöön kuherteluun; asunto, jollaisia en tiennyt alueen vuokramarkkinoilla tarjoiltavan.

Vaan mikä voima tämän onnenpotkun takana oli? Sattui olemaan oikea ammatti: Pariskunnan hakemus oli asunnonvälitystoimistossa laitettu odottelemaan helmeä, koska nuori herra on alueen nousevia teollisen muotoilun nimiä; odottelemaan siis vuokranantajaa, jolla on tarjota jotain spesiaalia, ja joka haluaa antaa omansa käyttöön vain jollekulle esteettisesti orientoituneelle vuokralaiselle; jollekulle, joka osaa arvostaa asunnon ulkonäköä ja vaalia sitä.

Dinnerillä näin, että homma oli otettu vakavasti - sisustus oli sekoitus moderneja klassikoita, alueen nuoren polven suunnittelijoiden sarjojen ekoja kappaleita ja muita muotoilija-kliseitä. Ja sanon tämän ihan kaikella rakkaudella - jos nuoret muotoilijat eivät enää sisusta nuori-muotoilija-staililla, on maailmassa äkkiä virhe.

Ja meille designia arvostaville vieraille oli tarjolla pastaa - nimenomaan design-pastaa; tuolin mallista pastaa. Koska tuotteen suunnitellut muotoilija oli yksi vieraista, olis mulla ollut oiva tilaisuus kysyä, että miksi? Miksi suunnitella uusi pasta, ystävämme italialaisethan ovat tarjonneet mittavan valikoiman erityyppisille sooseille, pennestä farfalleen? Ymmärrän kyllä, että joka muotoilijan on saatava tehdä se tuolinsa, mutta kamoon - pastasta?

Pyynnöstämme suunnittelija avasi prosessin detaljeja: kuinka suunnitella terä, jonka läpi pastataikina tehtaassa tungetaan; kuinka uppoutua pastataikinan sisäiseen olemukseen ja sen käyttäytymiseen; kuinka suunnitella se terä, joka leikkaa sen ekan terän läpi tuutatusta taikinasta niitä pienen pieniä tuoleja - siis suoraan ei voi leikata, koska pastatuubi on liikkeessä - leikkauspinnasta tulisi vino ja tuolista muotopuoli. Ja kuinka vielä on jotenkin taattava se, että tuote keitettynä, pehmenneenä, säilyttäisi tunnistettavan tuoli-muotonsa. (Mikä määrä aivotyötä johonkin, joka syödään pois.) 

Vastaus kysymykseeni on siis simppelisti juuri siksi.  

Kerrottakoon vielä, että alihankinta-sopimuksella tuoli-pastaa valmistava pastaleipuri ei juuri piitannut suunnittelijan oikeudesta omaan pastaansa. Kun terät kerran olivat valmiina paikoillaan, leipuri pisti myllyn pyörimään ja alkoi syytää markkinoille tuoli-pastaa myös omilla logoillaan. Mitään tekijänoikeuksia mietitä - pastaa nyt on veivattu vuosisadat; kukaan spaghetinkaan keksijälle rojalteja maksa. 

Ja kun kerran dinnereillä oltiin, pääsin testiajamaan tuolit niin tuoretomaattisoosilla, kotitekoisella pestolla kuin tryffeliöljylläkin, eikä löytänyt mitään moittimista - kuten ei mun ruokahalustakaan. Kylläinen vieras on tyytyväinen vieras.