Sateisesta Lausennesta tiedoksi, että ulkomaailma häiritsee mun bloggaamista edelleen. Viikonlopuksikin sattui sellainen akuutti meno, kun ihan yllättäen sain tietooni, että Emossonista on löydetty 250 miljoona vuotta sitten tallattuja dinosauruksen tassunjälkiä  ihan just vasta 30 vuotta sitten - kiire tuli; ne oli nähtävä HETI ennen seuraavaa jääkautta.

Samanaikaisesti kun valmistauduin vaativalle paleontologis-sävytteiselle haikille vetämällä kunnon yöunet, vähemmän aikaansa seuraavat ystäväni bilettivät hiki päässä Pully For Noise -festareilla - omituinen valinta; nämä suisselaiset eivät osaa priorisoida - ne kemuthan on joka vuosi! Ja kuka muka muistaa Trickyn?

Hmm. (Kyllä niitä sitte harmittaa, kun me nörtit perimme maan.) Tällä keikalla muuten pääsin myös sen vitsin svengaavan harrasteeni pariin - taannoinen patojärvienbongailu-projekti on ollut vähän viileenä vuoden mittaan, mutta nytpä vedin kerralla tuplat! Alla siis numero 2; Lac d'Emosson, korkeutta merenpinnasta 1930m.

Jurassic-parkkiin oli tarjolla parikin eri reittiä, joista valitsimme reippaina tämän haastavamman (eli sen Keltaisen). Nettitietojen mukaan polulle tarttis kokemusta, taitoja ja varusteet - käytännössä kunnon vaelluskengät ja eväät, ei se sen kummempia vuorimiesgeenejä vaadi. Pätkittäin oli pikkasen märkää purojen yli loikkiessa, muutamaa kiveä pääsi halaamaan ja loppunousussa sai lumikontaktin, mutta mikään tekninen reitti se siis ei ole. Symppaan, ja suosittelen lämmöllä. (Kuvassa pousaavaa lapsiperhettä ei kyllä alkunousujen jälkeen näkynyt, joten jotain ikärajaa muksujen kanssa mun on kai vastuullisena blogistina suositeltava; tai sitten reilusti aikaa ja pitkää pinnaa, joita toki joka lapsiperheestä löytyy vissiin erikseen tilaamattakin?)

Parin tunnin könyämisen jälkeen utelias retkueemme pöllähti La Veudalen päälle (alt. 2492), kaivoi koirannappulat ja muut murkinat tarjolle ja tsiikaili matkalle sattunutta toista patojärveä: tässä siis noin kolmisen sataa vertikaalimetriä alempana, Lac du Vieux Emosson, alt. 2205m - noin karu nättiys on jotenkin erityisen rauhoittavaa.

Ei ollut valitettavasti aikaa jäädä meditoimaan, jäi korkeampi yhtyminen luontoon kokematta, kun päivä oli sentään jo puolessa eikä dinosauruksista ollut koirakaan saanut hajua. Leiri kasaan ja alaspäin, kohti poreilevaa turistikeskittymää - ja siellähän nuo, kaltevalla kalliopinnalla, yhteensä 800 kappaletta epämuotoisia painaumia.

Se helpompi reitti mestoille toi tämän maagisen laakson jokaperheen saavutettavaksi, ja niinpä polunpientareilla lukuisat kymmenvuotiset wannabe-paleontologit nypersivät monenmoisia kivenpalasia, ilmeisen vakuuttuneina siitä, että lentoliskon hammasluuhan se siinä on lepäillyt odottelemassa, ja pitkään.

Ja alla doku itse kliimaksista:

Tuolta ne tuli ja tonne ne meni.

Olipa elämys. Että huh huh. Näkemästämme vaikuttuneina hölkötimme takaisin lähtöruutuun sitä helppoa reittiä, kiertäen Vieux Emossonin järven ja padolta kovapinnotteista tietä alas ekalle järvelle. Mun randokarttojen arvioitujen aikojen mukaan kierroksen pyyhkisi noin 4 h 30 minuutissa, mutta mikäli fotailee 3 korkeusmetrin välein, syö jonninmoiset eväät, uittaa koiraa järvessä (- erittäin fresh!) eikä siis ole pahamaineinen suorittaja, voipi mennä jopa kuutisen tuntia. Se on elokuun helteessä yli kahden kilsan korkeudessa aika hyvin - naamaa kuumotti koko illan. Eihän sitä voi koskaan olla liian ruskee halutessaan päteä alppinistina.