Pitkään mä tätä pidättelin, mutta pakko avautua, että kyllähän se nyt tyhjältä tuntuu.

No okei, ei tunnu, mutta kun olivat kotikisat, niin no joo tulee rapoo: Mun osaltani Euro2008 alkoi tällä mainoksella, jota en köpelyyksissäni osaa linkittää suoraan katsottavaksi. Koko kevättalven tutkin pätkää; aprikoin, että kuinka vinoon se oikein pitäisi lukea, ja kysymys on yhä vähän auki. Mun suosikkihahmo on tietty salskea vuorikiipeilijä, joka sivelee huuliinsa Niveaa.

Jalkapallon numerologiset detaljit jätän muualta luettavaksi; ne nyt on sitä nörttidataa, joilla hämätään lajia tuntemattomia pysymään loitolla (siis jollainhan maailman suosituimmankin lajin kannattajien on erotuttava omaksi alakulttuurikseen). Kaikki, jotka uskaltavat paitsio-sanan tuolle puolen, tajuavat aika äkkiä, että futiksessa pääosassa ovat ilmiöt ja estetiikka. Muu on silkkaa runkoa, jolla pitää homma kasassa. Edes minä en jaksaisi nauraa 2-kertaa-45-minuuttia lähikuvalle, jossa Totti kumoaa litroittain vettä päälleen ja heiluttelee nautinnollisesti polkkaansa pisaroiden tempoillessa keskipakovoiman saattelemina, ja tämä hyvin tietoisena kameran tirkistelevästä silmästä.

Se oli silti hieno hetki niin urheilulle kuin tv-historialle. Mitään vastaavaa tajuntaa laajentavaa en tänä latteana kesänä todistanut, mutta joitain ilmiöitähän on ylös kirjattava; niitä, joista nämä kisat muistan, jos nyt mitään näistä muistan.

Yksilösuorituksista pidän kiistatta parhaana David Silvan tukkaa. Kun poitsu pomppaa kilvoittelemaan pääpallosta, tukka hulmahtaa tavalla, joka melkein vaatisi sanan kirjoittamista isoilla kirjaimilla. Tämän tyylinäytteen jälkeen se - vastoin kaikkea aiempaa tietämystäni hiuksista - asettuu edustavasti paikoilleen kuin hapsuinen kypärä. Loistavaa peliä. Valmentajapuolelta taas symppasin Venäjän Gus Hiddingiä, joka tuuletti kuin Jeltsin, ja kovana kakkosena tuli Turkin valkun elekieli: voimakkailla, diagonaalisilla huitaisuilla tehtiin nimittäin joka mokan jälkeen heti selväksi, että te kapiset koirat! sanoudun teistä täysin irti! pesen käteni! minulla ei enää ole poikaa!

Parhaan peliasun palkinto jää tänä vuonna jakamatta, kuten toistuvasti sitten vuoden 2000, jolloin Italia kohahdutti raglahihaisella versiollaan. Kisastudioni valitsi kuitenkin kauden värin, beibisinisen, ja koska Argentiina ei - sattuneesta syystä - ollut paikalla noutamassa tätä pystiä, myönnän Hollannin joukkueen sinisille pelisukille henkisen lohkovoiton.

Jaaha, ja pari vuotta voin pitää keltaisen korttini ja kisastudion vissyt piilossa, palaan teemaan FIFAn kisojen tienovilla. Silloin saakin jännätä, viekö joku Korean poika Silvalta tittelin. Mutta hei ketä kiinnostaa juuri nyt - Montreuxin jatsit ovat päällä, tänään The Raconteurs ja Vampire Weekend; meitsi lähtenee mestoille.