Mä oon riidoissa huonekalukaupan kanssa.

Ajoittain on hiukka vaikeaa olla pohjoismaalainen nainen Pohjoismaiden ulkopuolella. Tässä vaiheessa sveitsiläistymisprosessiani ollaan saturaatiopisteessä: toisaalta joo "maassa maan tavalla", mutta pikkuhiljaa myös "älkää nyt jaksako". Siinäpä dilemma; ja ihan perimmäisenä syynä se, että olen aivopesty. Olen imenyt kaikki ne tarjotut mielikuvat sveitsiläisyydestä, jossa homma pelaa kuin kellon koneisto ja ahkeruus on ilomme. Ja pah.

Aiheesta olis tarjolla yks case study:

En ole koskaaan ollut mikään matto-diggari, mutta vastentahtoisesti olen pitänyt sellaisten hankintaa tehtävälistalla koko tässä kämpässä asumisen ajan; perheen nelijalkaisella on kova kiihtyvyys nollasta sataan - ikivanhaan tammiparkettiin jää metkat viirut, kun mutkissa sutii. Pian alkaa tikut lennellä. Sveitsi-tyylin asunto on luovutettava virheettömänä, joten näillä näkymin meillä ei yksinkertaisesti ole varaa muuttaa täältä koskaan pois. Matoilla vois ehkä vielä pelastaa jotain.

Parivuotisen vähkäämisen jälkeen eräs frendi, eli Mun Sisustussuunnittelija, sai myytyä mulle idean mallista, joka ehkä kelpais, ja ennenkaikkea oli neliöhinnaltaan vain kahdeksasosan siitä matosta, jonka niinku oikeasti olisin halunnut. Toki sävy tulee vielä tsekata asunnossa, joten eka pykälä on löytää mattoa myyvä sisutusliike Lausannesta ja  hakea mallipalat himaan.

Yritän pitää tämän lyhyenä, joten mennään suoraan siihen, kun astun sisään satunnaiseen huonekalu-liikkeeseen händyssäni keltainen post-it, jossa maton merkki, malli ja toivotun värin koodi. Kysyin Madame Huonekalukauppiaalta, myyvätkö he tätä kyseistä mattoa, ja voi kyllä mutta hitsi kun just nyt ei ole yhtään värimalli-kataloogia täällä, mutta eipä hätiä mitiä, voimme tilata tänne näytepalat maahantuojalta Zurichistä, vaikka neliön kokoiset jos tarvis; näet sitten hyvin, miltä näyttävät siinä sohvasi vieressä lattialla. 

Madame H kirjaa kaiken mahdollisen, erinäiset yhteystietoni ja post-it -lappusen koodit, ja lupaa palata asiaan mitä pikimmin, ehkä viikko, ehkä kaksi. Kaikki pelaa siis juuri kuten sen pitääkin. Minä tiedän mitä haluan; hän tietää kuinka myydä sen minulle.

Ja ketut. Viisi viikkoa ei millään vie Sveitsin postilta kulkea Zurichistä Lausanneen (-posti täällä kyllä pelaa), joten päätin poiketa kauppaan vähän hätyyttelemään. Madame H ei yhdistä naamaani ensin mihinkään, mutta kun kaivan sen samaisen post-it:in lompakosta, hällä välähtää ja alkaa kaamea pauhu: "Siis mikset ole tullut käymään? Mä olen täällä odotellut! Kaikki ne sun antamat tiedot oli väärin!" (...)

Oukkei, tunnistan heti tästä tätä vanhaa kunnon "puolustaudun hyökkäämällä" -taktiikkaa, ja se nyt on vaan niin kulunutta, että alkaa ärsyttää. Lasken hiukka hitusen terävyyttä ystävälliseen asiointi-ääneeni; annan ymmärtää, että tiedän missä hätävaleiden hetteiköissä siinä steppailet; ja ilmoitan, että antamani tiedot ovat oikeat, ja teidänhän piti ottaa yhteyttä minuun. Meuhkaaminen jatkuu aikansa; jutut alkavat olla jo uskomatonta soopaa, mutta pysyttelen tyynenä - mitä auttaa se, että olen lähinnä hämmentynyt, että tämä kaadetaan mun niskaan. Madame H kun on ilmiselvästi unohtanut hoitaa asian. Lopulta tuhahdus, ja toteamus, että no, whatever, ei ole näytepaloja täällä, jätä yhteystietoni apulaiselleni, niin tilaamme ne; ja hän häipyy.

Huah. Viitisen viikkoa meni, ja ollaan alkupisteessä. Apulainen lupaa auliisti hoitaa asian, tilata näytteet tyyliin heti-maanantaina, mutta en suostu poistumaan liikkeestä, ennen kuin olen daböl-tsekannut koodit puhelimitse Mun Sisustussuunnittelijalta. Valtaan apulaiselta hänen toimistonsa (..myönnän, ei nättiä) ja kirjaan kaiken tarkasti hänen kynällään hänen muistiinpanovihkoonsa. Yllättäen, huolimatta moukkamaisesta käytöksestäni, jolla tulen ihan vaan kevyesti alleviivanneeksi, että hoitaisin teidän duunit paremmin kuin te, eroamme ystävällisissä väleissä.

Ja taas menee leikitellen viikko. Soitan liikkeeseen, ja kas apulainen olikin juuri aikeissa soitaa mulle. Kun täällä ne näytteet nyt olis, voi tulla liikkeeseen katsomaan. Joo kiva, mutta kun tarttisin ne himaan, sitenhän mattokauppaa tehdään kaikkialla muualla, ei niitä sokkona tilata, ja tästä oli ihan alunperin puhe ja silloin asia pihvi. "Niin, mutta emme saa antaa näytteitä liikkeen ulkopuolelle, se mattoedustaja kielsi." Tässä kohtaa sitten vaalittu ja harjaantunut pohjoismainen pinnani levähti käsiin - vedin kilarit. Siis raahaanko mä meidän huonekalut sinne teidän liikkeeseen, jotta pääsen vertailemaan sävyjä? Revinkö palan parkettia mege kans? Hän on pahoillaan; ymmärrättehän, etten mitenkään voi antaa niitä näytteitä jos kielletään, saimme ne nyt sentään lainaksi täksi viikoksi, kun mehän emme oikeastaan edusta tätä mattoa... SIIS mitä? (Olin omin silmin todistamassa, kuinka Madame H ensitapaamisellamme oli jopa etsivinään näyte-kataloogia toimistonsa kirjahyllystä.) 

Ilmaisen mahdollisimman kaunopuheisesti, kuinka kuudessa viikossa niiden mattojen tulis olla mulla jo himassa; ja ne värinäytteet olen kyllä jo nähnyt ennenkin, että kiitti ei mistään sitten, en tajuu tätä teidän kuvioo.

Pari tuntia ihan rauhaa, vaan sitten vielä viimeinen näytös: Itse Madame Huonekalukauppias soittaa ja huutaa (!), että mitä muuta sä meistä oikein haluat, sinä kiittämätön asiakkaankuvatus? Vedän hämmentyneenä happea, selitän, että ihan sitä samaa kuin ensitapaamisella - värinäytteet himaan tsekattavaksi, jotta voin varmistua tilauksesta. - No ne on nyt täällä, tule noutamaan, mutta ne pitää palauttaa! (!) Toki, ärähdän, sehän on alan aivan normi käytäntö; hermostuin vain tuossa viime puhelun aikana, kun joku teiltä väitti, ettei niitä saisikaan lainaan, mutta Madame Huonekalukauppias ei kuuntele, sillä sehän on oikeassa, joka huutaa kovempaa, ja jatkaa taas jankkaamalla lausetta, että mitä sä meistä vielä oikein haluut. Raivohullu katsoo myös tarpeelliseksi katkaista puhelun, kun yritän setviä väliin, että eihän tämä nyt mitenkään ole minun syytäni tämä farssi. Mulle alkaa olla aika selvä, että asioin matto-ostoksineni jossain hyvin muualla.

Oloni on ristiriitainen - tiedän oikein hyvin, että jo siinä meni pieleen, kun en antanut Madame H:n säilyttää kasvojaan; kun en lähtenyt mukaan leikkimään, että mun antamani tiedot saattasivat ehkä -hupsista- olla väärin, vaan annoin vienosti ymmärtää, että näen shown läpi. Kulttuurinen koodisto olisi todella vaatinut multa aivan muuta, mutta kun Aina Ei Vaan Jaksa. Ei erikoisliikkeen aikuisen omistajan kanssa. (Se, että tämän jälkeen kaappasin apulaisen toimiston ja kävelin hänen ylitseen, oli multa aivan helevetin lapsellista, mutta enpä rähjännyt tai syyttänyt syyttömiä. Sentään.)

Tämä ei kuitenkaan vielä selitä koko soppaa; oudon ammattitaidotonta otetta, saati sitä, kuinka mahdoton virhettä on myöntää. Taas viittaan tähän erikoisliikkeen aikuinen omistaja - aspektiin: Sitä olettaisi, että omasta osaamisestaan ollaan niin varmoja, että satunnainen unohtaminen on myönnettävissä suuremmitta egon kolhuitta. Vaan kun ei. Tällä parin vuoden suisselaisuudella en vielä uskalla vetää ihan suoraa nuolta tästä ilmiöstä siihen, mikä on naisen rooli Sveitsissä noin muuten, mutta jotain yhtymää tässä aavistelen - ja hei te Sveitsiin kuin sivistysmaahan suhtautuvat - naiset saivat äänioikeuden vuonna 1971. ( - Sinä emansipoitunut naikkonen; älä mokaa, ettei kaikkien tartte hävetä.)

Paikalliset frendini suorastaan ärtyivät kuultuaan episodista, ja selittävät homman olevan yhä valitettavan yleistä "vanha-sveitsiläistä" käytöstä. Totesivat muuten samassa, että niin kun teillä Pohjoismaissa on tuo palvelukulttuuri niin paljon edellä meitä.

En tiedä mitä ajatella. Muistan turhan hyvin, kuinka yksi näistä kyseisistä frendeistä päivitteli ongelmiaan tsekkiläisen muotoilijan kanssa: siinä oli hierottu jotain diiliä, ja palaverin lopuksi, erottaessa, tsekki oli paukauttanut ( = koonnut; sanoisi skandi), että ok, tutkin tarjoustasi, teen laskelmia, ja otan sitten yhteyttä. Mon Dieu! "Aivan kaaaauheaa, niin suorapuheista! Sehän on itsestään selvää, että hän tutkii asiaa - miksi se piti ääneen sanoa? Olipa huonokäytöksistä! Pohdimme tätä koko toimiston kesken (sveitsiläisiä ja pari ranskalaista, suom. huom.), että mitä hän oikein halusi viestiä noin tylyllä käytöksellä? Kyllähän nyt erotessa olisi pitänyt sanoa jotain flirttailevaa; onhan bisneksessä kuitenkin aina kyse romanssista!"

Tässä valossa en voi kuin kelaa, etten ilmeisesti osannut vietellä mattokauppiasta.

Pohjoismainen tehokkuus, jossa tähdätään vain sihen, että meitsi saa maton ja he siitä välityspalkkion, ei vaan aina pelitä. Mitä muuta siis tehdä? Heittäytyä huonekaluliikkeen divaanille ja aukoa paidasta napit? Ilmeisesti ei ainakaan sanoa ääneen, mitä haluaa?

Ongelmana on kai se, etten mitenkään osannut odottaa tätä suisselaisilta. Huomenna Barcelonaan tapaamaan frendiä (joka ei suostunut lentämään tänne lomailemaan) (Lausanne ei oo vissiin seksikäs kohde); ja katalonialaisilta siis odotan vihellyksiä ja muuta päällekäyvää flirttiä. Olkaa kato ihan reilusti machoja vaan mun puolesta.