Ei, tätä aihetta ei mitenkään voi vältellä pidempään; etenkään, kun partsillani nököttää jälleen kerran kaksi 35 litran roskasäkkiä maanantaihin asti, kun missasin eilen roska-auton noin vartilla. Sveitsiläinen jätehuolto on ihan jotain muuta, siihen vaan ei voi suhtautua neutraalisti. Täällä ei tunnu millään pääsevän roskistaan eroon. Ja ihan kaikilla tapaamillani expateilla on omat roskamuistonsa; se yhdistää. Tässä alla iloksenne mun:

Kaikki alkoi siitä kun (-mun lempi aloitus-) muuttokuorma saapui tuoreen kotitalomme portille. Mieheni oli jo singahtanut duunimatkalle Jenkkeihin ja jättänyt vaimonsa hoitamaan huusholli-kuviot, joten astuin kotirouvan toimenkuvaan kummemmin lämmittelemättä. Edelliset viikot olivat olleet pinnaa kiristäviä muutaman pikku jutskan takia, joista kenties toista, joten en ollut mitenkään parhaassa vireessä tarinan alkumetreilläkään.

Kun muuttokamaa oli purettu, alkoi asunnon mittasuhteiden hahmottuminen hämärtyä joka nurkassa pursuavien roskien vuoksi, ja otin asiakseni selvittää, missä on taloyhtiön roskis. Tuloksetta. Ei niin mitään missään. Seuraavaksi puhelinyhteys vuokratoimistoon, jonka vähemmän avuliaan virkailijan kanssa jankutimme jonkin aikaa sellaista kuviota, että etsi vain, siellä jossain on sellainen iso vihreä tai harmaa muovilaatikko, ja minä että joo enköhän tunnista kun näen, vaan kun ei ole. Pinna alkoi mennä molemmilta, jolloin rouva Vuokratoimisto keksi ratkaisun, jolla irrottaa ongelman omista käsistään - talonmiehen puhelinnumeron.

Lyhyt keskusteluni tämän sittemmin liikuttavalla tavalla koomiseksi osoittautuneen hahmon kanssa oli seuraava: "Bonjour, puhutteko englantia?" - "Ei, en puhu." Aikaa tuhlaamatta uusi puhelu vuokratoimistoon, jossa rouva totesi itsestäänselvyytenä, että ei, ei tietenkään talonmies puhu kuin ranskaa. (...) Yritin ehdottaa, että jospa rouva Vuokratoimisto soittaisi talonmiehelle ja tiedustelisi asiaa puolestani; mutta puolustukseni petti - hän oli jo kekannut keinon, jolla päästä näpsästi eroon epämiellyttävästä tilanteesta: "Madame, pyytäkää aviomiestänne soittamaan meille." 

Mykistyin hetkoseksi, koska etsin jotain logiikkaa tästä ratkaisusta, ennen kuin totesin, että mieheni on tämän viikon matkoilla ja roskat tässä ja nyt, johon rouva jo helpottuneena siitä, että hommahan on sillä selvä sitten: "No, pyytäkää häntä soittamaan kun hän palaa! Bon aprés-midi!"

Muistaakseni seuraavaksi asensin stereot, luukutin jotain kiukkubiisejä ja avasin punkkupullon; loppuillasta huusin terassilla hyvä suomiiiii. Tai sitte vaan heittäydyin sohvalle parkumaan. Jompi kumpi.

Jonkinaikaa naapurivakoilua harjoitettuani purin toimintakaavan: talomme asukit kärräävät roskapussit kahdesti viikossa portinpieleen, josta roska-auto nakkaa ne mukaansa. (Kun muuten selitin tätä insidenttiä myöhemmin paikalliselle frendille, oli hänen reaktionsa, että miks ihmeessä et mennyt kysymään joltain naapurilta, jolloin jouduin nikotellen avautumaan suomalaisesta kansanluonteesta: ei meillä mennä soittelemaan toisten ovikelloja.)

Jos eli kun kotiroskis täyttyy muuna kun "palautuspäivänä", sitten vaan säilötään se jonnekin venaamaan. Meillä ja niin monella muulla parvekkeelle. Useamman kerran olemme matkalle lähtiessämme viskanneet roskavuoren autoon, ajatuksena jättää se matkan varrella jonkun huoltsikan roskikseen, ja jokaisena näistä kerroista lentokentän parkkihallissa takaoven avatessamme katselleet, että tuossahan nuo vielä. Ekalla kerralla mies kysyi, että otatko käsimatkatavaroihin vai tsekkaatko ruumaan? Noin kolmannella kerralla läppä oli jo aika kulunut.

Niin ja sitten oli se kerta, kun ajelutimme roskat Milanoon. Lähtö illalla, kiireessä, ja St.Bernardin tunnelin kautta Aostan laaksoon tupsahdettuamme alkoi ilmassa olla outo lemu. Talvisää, joten auton lämmityslaite kypsytteli farkun takaosassa nököttävää neljää (!) roskasäkkiä. Myönnän, että  jopa päivittelimme, että kyllä on huono ilmanlaatu täällä Aostassa, lienevät ne Lombardian saasteet, ei meil Sveitsissä vaa tällästä. Ylimääräisen lastin huomasimme kumma kyllä vasta puolentoista vuorokauden kuluttua, jolloin tuoksu autossa oli jo etten sanoisi jopa että paha.  

Ja vaikka tällä kylvän itkua ja painajaisia, niin paljastan, että karmeat huhut roskapoliiseista ovat totta. Jos siis aikoo dumpata roskapussinsa väärän aikaan väärään paikkaan, on ehdottomasti oman edun mukaista varmistaa, ettei jätteen joukosta löydy kirjekuorta tai vastaavaa lipuketta, josta henkilöllisyys paljastuu. Miehen kollega, myös viaton muilta mailta muuttanut, sai 340 frangin sakot, ja jäljitettiin nimenomaan roskat tonkimalla. Sakon perustelut seuraavat: roskat saa tuoda keräyspaikalle aikaisintaan 4 tuntia ennen roska-auton aikataulutettua kierrosta. (Välikysymys: Missä tästä kerrotaan? Siis sekä tosta säännöstä, että roska-auton aikataulut? Niissä kunnan infolehtisissäkö, jotka nakkaan suoraan sinne roskapussiin?) 

No enivei, tyyppi riitautti jutun, ja sakko puolittui, mutta oikeus on yhä edellen vankasti sitä mieltä, että kesken hektisen duunipäivän on juostava himaan vartavasten roskia viemään. Eihän se ota kuin ruokatunnin - kahdesti viikossa.  

Juu ja mä tiedän ettei ole varaa narista - Röstli-rajan tuolla puolen, saksankielisellä alueella, roskapussinkin on oltava The Virallinen Roskapussi, joita saa ostaa vain The Viralliselta Roskapussien Myyntitiskiltä, mulle on kerrottu. Olen siis ihan hiljaa vaan, ja tyhjentelen näitä partsin varastoja aina kun roska-auton kanssa sattuu menot yksiin.