Pikku pikku rouva täällä pikku pikku askareissaan ihan pikku pikku kiukkuraivarissa - pamahti tiskikone; lilluu täynnänsä likavettä, eikä ota mitään käskyjä vastaan. Kuollut. (Hukkunut?) Tiskikone itse ei vielä saa mua kiehahtamaan, mutta kun mun mekaanikontaidot (=buuttaus ja potkiminen) tuottivat nollatulosta, edessä oli se pahin - soitto isännöitsijätoimistoon.

Se on mesta, johon on rekrytoitu vain erittäin epäpäteviä ja kielitaidottomia sveitsittäriä; aika jännä henkilöstöpolitiikka, eikö?

Olen anellut kaksi päivää puhelimessa setviäkseni paikalle edes jonkun, joka tyhjentäisi ne vedet siitä romusta - perjantaina on lento Suomeen, enkä ihan kauhean mielelläni jätä sitä lasagne-lautaset huuhtonutta lätäkköä seisomaan viikoksi. Olkoonkin, että vesi saattaisi pysyä koneen sisällä eikä valu köökin laatoille, saati tiputa alas alakerran katosta. 

Ai mies? No duunimatkalla. Niin paljon kuin se pohjoismaisen naisen luonnolleni käykin, taktiikkamme yleensä on, että isännöintitoimistoon soittelee Perheen Pää - ensinnäkin, koska minut on muutamaan kertaan heitetty linjoilta lauseella "Pyytäkää miestänne soittamaan meille, madame, hyvää päivänjatkoa!" (-kyllä), toisinnakin miehen soittaessa aina löytyy joku londonia edes välttävästi sönkkäävä. Ehkä sillä vaa jotenki käy aina hirvee tsäkä tai jotain? Ja HAH!

Mulle on nyt pari päivää vedetty sitä "Madame, we'll call you back", ja olen jo ennenkin maininnut, mutta painotan vielä, tarvittaessa vaikka jankkaan, että Suisse Romandessa lause tarkoittaa "Vitsi meitsi ei jaksa vaivautuu, joten hankkiudun susta eroon" Älkää vaan uskoko; älkää odotelko luurin liki; älkää olettako, että jossain toisaalla pyörä pyörii ja pian teillä on ongelmalle ratkaisu.

Mä en ymmärrä, miten tämä maa saa musta esiin raivohullun räyhääjän, kun oikeesti olen itse pitkäpinnaisuus. Venähtänyt kulttuurishokki, varmaan; mutta kamoon, kyllä nää osaa hermoja näppäillä ihan toisin kuin Pohjolassa tottuu, ja ennen kaikkea - mitä Sveitsiltä odottaisi. Kun selitin tänään ties monennessa puhelussani, että pliis koittakaa nyt ymmärtää, että asia tulis viedä eteenpäin mitä pikimmin, vastaa satunnaisia englannin sanoja pudotteleva isännöintitoimiston daami, että "I have no time" Myönnän, että huusin.

Mielenkiintoinen ilmiö muuten, että räjähtävä raivokohtaus (=se adrenaliiniruiske) todella parantaa näköä. Olen hämmästellyt pitkin päivää, kuinka yhtäkkiä erotan jokaisen koirankarvan parketilla. Ei tälleen nähnyt kuin lapsosena viimeks! Tarttis varmaan laitella lankoja neulansilmiin, vai oisko ihan jonkun ristipistotyön paikka?

No joo joo, jos pamlaisin ranskaa, asiat jouhevoitusivat edes hiukkasen.

Edellinen keittiöelektroniikan kriisi oli muuten keskimäärästä kinkkisempi pala selvitettäväksi isännöintitoimiston naikkoselle, jonka luotto omaan englannin ymmärrykseensä oli vajavainen: Kun väänsin liedestä mitä tahansa namikkaa, eipä levy lämmennyt, mutta toisella puolella keittiötä valokisko sammui ja syttyi, on/off. Vaikka sen oma virtakytkin oli visusti siinä off-asennossa. Suhteellisen spuukia, eikä varmaan ihan terveellistä. Just sen verrän sähköstä ymmärrän, että pysyin laitteista kaukana poissa, eikä koirallakaan ollut köökiin nenineen mitään asiaa - niinä useampana päivänä, jotka sähköheebolle soittaminen isännöintitoimistolta luonnollisesti ottaa, nimittäin.

Enivei, siis tämän sähkön poltergeist-ilmiön selvittäminen kahden puolikielisen kesken ei ollut kovin tuloksekasta. Eihän se olisi uskonut, vaikka olisi ymmärtänytkin - mistä muuten tuli mieleen hieno esimerkki enkun kuunteluista lukioajoilta: Tarinan kertoja ei voinut ampua koiravaljakkonsa perässä laukkaavaa nälkäistä susilaumaa päin, koska kelsiturkin taskusta vauhdissa kaivettu ase oli täynnä puuroa. "No puuroapa tietenkin!", oivalsi tuolloin tarkkaavainen lukiolainen, mutta rastitti varmuuden vuoksi kohdan B) "Ei ampunut eettisistä syistä, tai jotain". Kuvitelma vettyneistä ja sössööntyneistä irto-kauraryyneistä kenenkään taskussa oli liian epäuskottava. (Hävetkää, te kielikuuntelulautakunta, leikittelette nuorison itseluottamuksella.)

Asiaan, eli siis palataanpa tähän taloon vielä; viehättävä ja arvokas ja puutarhakin niin hyvin pidetty, vain isännöintitoimiston palveluhalukkuus mättää. Huoltoa kaipaisivat kipeästi yöt huutava, litimärkä jääkaappi; tiskialtaan alla joku putki joskus liitoksestaan falskaa; ja toisen parvekkeen puukaide hilseilee niin, että pian kaidepuu vettyy ja jotakuta sattuu. Jos näistä reklamoisin sinne Pirun Pesään, olisi aivoinfarktin vaara taattu tosiasia; mennään mielummin hissuksiin ja ollaan sisäisesti zen. - Vuokra muuten toki on kasa kultaharkkoja, ja nouseekin joka vuosi.

Muutto on otettu asialistalle, ja ihan isännöintitoimiston vuoksi. Omituinen tilanne. Emmekä ole ainoat näine mietteinemme: perhe koodinimeltään Pakanat (-sveitsiläisiä! ranskankielentaitoisia!) ovat lähtökuopissaan, penthousen neiti Florida kirii kovana kakkosena sisärataa. Muuttaminen Sveitsissä tosin on taikatemppu, joka ei ihan iisisti luonaa, mutta siitä kuulkaas toiste. We'll call you back, nimittäin.

 

(Ja lopuksi yhtiömme haluaa kiittää Sinua, joka ymmärsit tuoda markkinoille Dijon-sinapilla maustetut perunalastut. Kiitos.)